KELA tukee enemmän päätöksissään perheitä jotka eivät sitoudu lapsen kuntoutumiseen, kuin niitä perheitä, joissa lapsen tukemisen, kuntouttamiseen ja kehittämisen eteen tehdään kaikki voitava.KELA myöntää vammaistukea lapsille joiden sairauden tai vamman hoidosta ja huolenpidosta sekä kuntoutuksesta aiheutuu vähintään kuuden kuukauden ajan tavanomaista suurempaa rasitusta ja sidonnaisuutta vastaavanikäiseen terveeseen lapseen nähden. Vammaistuen lisäksi KELA korvaa lapsen kuntoutukseen liittyviä kustannuksia. Kuntoutus voi olla fysioterapiaa, musiikkiterapiaa, neuropsykologista kuntoutusta, toimintaterapiaa, puheterapiaa, psykoterapiaa jne. Vammaistuen ja kuntoutuksen edellytyksenä on hoitavalta lääkäriltä saatu lausunto joka sisältää kuntoutussuunnitelman. Kuntoutussuunnitelman pohjalta KELA tekee oman arvionsa ja päättää onko lapsen sairaus tai vamma sellainen minkä perusteella tukea ja kuntoutusta voidaan myöntää.
Sairaan tai vammaisen lapsen kuntoutus vaatii perheeltä suuria ponnistuksia. Monesti kuntoutukseen liittyviä tehtäviä on harjoiteltava säännöllisesti myös kotona. Pelkkä maksettu tuki tai muutama kertaa terapiaa ei riitä. Vanhempien on keskitettävä voimansa lapsensa tukemiseen. Kuntoutuksen tarkoitus on kehittää lasta niin pitkälle kuin mahdollista, jotta hän sairaudestaan tai vammastaan huolimatta kykenee aikanaan itsenäiseen elämään. Maksetun tuen tarkoitus on puolestaan kattaa tästä aiheutuvia kuluja. Suurin osa vanhemmistaan ajatteleekin lapsen parasta. Ei kuitenkaan kaikki.
Perheissä joissa lapsen kuntouttamiseksi tehdään suuria ponnistuksia, lapsi kehittyy ja kuntoutuu vähitellen eteenpäin. KELA:lla on monesti kustannusten säästämiseksi varsin ikävä tapa jättää kuntouttaminen kesken ja katsoa lapsen kuntoutuneen "riittävästi", vaikka lasta hoitaneen lääkärin lausunto ja kuntoutussuunnitelma edellyttäisivätkin vielä kuntoutuksen jatkamista ja loppuun viemistä. Lapsi menettää maksetun tuen sekä kuntoutuksen. Sairauden tai vamman hoito jää kesken. Säästyneet rahat ohjataan niiden lasten kuntoutukseen joiden vanhempia lasten kuntouttaminen ei syystä tai toisesta kiinnosta.
Perheissä joissa lapsen kuntoutukseen ei ole aikaa tai kuntoutukseen ei jakseta panostaa, myöskään lapsi ei kehity. Joissakin tapauksessa lapsen kehitys jopa taantuu entisestään. Näissä perheissä KELA kustantaa tuen ja kuntoutuksen vuosi vuoden jälkeen, vaikka kuntoutus olisi pystytty saattamaan loppuun vanhempien riittävällä sitoutumisella. Nämä ylimääräiset kuntouttamisvuodet ovat poissa niiltä perheiltä ja lapsilta joiden kuntoutus on puolestaan keskeytetty liian aikaisin kustannusten säästämiseksi.
KELA:n pitäisi pyrkiä selvittämään onko jatkuva vuodesta toiseen uusiutuva kuntoutuksen tarve seurausta välinpitämättömistä vanhemmista vai sairauden tai vamman vakavasta laadusta. Moraalisesti ei ole oikein, että perheiltä jotka tekevät kaikkensa lapsen kuntouttamiseksi, evätään kuntoutus ja tuki viime metreillä vain sen takia koska KELA katsoo lapsen kuntoutuneen "tarpeeksi". Samaan aikaan niissä perheissä jossa kuntoutukseen osallistuminen ja lapsen tukeminen ei kiinnosta, KELA joutuu vuosi toisensa jälkeen maksamaan tuen ja kuntoutuksen josta ei ole hyötyä vanhempien sitoutumisen puuttuessa. Näiden turhaan maksettujen tukien ja kuntoutusten kustannukset karsivat entisestään todellisen tuen tarpeessa olevien lasten mahdollisuutta saada tukea ja kuntoutusta.
Lapsen kannalta ei tietystikään ole oikein evätä häneltä mahdollisuutta kuntoutukseen sen takia että vanhemmat ovat kykenemättömiä tai haluttomia toimimaan lapsensa parhaaksi. Pitäisikö tällaiset vanhemmat pakottaa ruotuun sanktioilla joilla varmistettaisiin lapsen etu kuntoutuksessa, vai pitäisikö lapsi jopa ottaa huostaan jotta lääkärin kuntoutussuunnitelman mukainen kuntoutus voidaan toteuttaa riittävänä ja tehokkaana?
Lue myös:
Lasten oikeus päivähoitoon
Potilaan oikeus saada hoitoa
6 kommenttia:
Kiitos taas mielenkiintoisesta artikkelista. Joskus hämmästyttää nämä artikkelien moninaiset aiheet. Ei bloggaajalla juttu lopu kesken.
HUS:n lääkärinä voin kyllä vahvistaa artikkelin mainitseman problematiikan. Vastaanotolla on välillä perheitä joiden lapsi saa sekä kuntoutusta että vammaistukea. Monesti lapsen kehityksestä näkee että vanhempia ei kiinnosta lapsen tukeminen. Lapsi ei kehity koska tuki kotona puuttuu ja samaan aikaan joudun aina tekemään uuden hoitosuunnitelman jossa suosittelen KELA:lle tuen jatkamista. Ei ole vaihtoehtoa, vaikka tiedän että vanhempien sitoutumisen puute ei paranna lapsen asiaa yhtään. Nämä tapaukset ovat kuitenkin selvästi vähemmistössä.
Yleensä vanhemmat rakastavat lastaan niin paljon että antavat kaiken mahdollisen tukensa lapsen kehittymiselle ja kuntoutumiselle. Silloin onkin todella karmaisevaa tehdä hoitosuunnitelmaa ja kertoa kuinka hyvin lapsi on edistynyt ja olla tietoinen siitä että lapsen tuki evätään KELA:n toimesta hyvin helposti. KELA yrittää ohjata vähäisiä tukirahoja niille jotka siitä eniten tarvitsevat, siis helposti niille perheille joissa lasta ei tueta.
Erinomainen artikkeli ja todella hyvästä aiheesta.
Tuttavaperheessä lapsi saa korkeimman luokan vammaistukea. Eli perheelle maksetaan KELA:n toimesta sekä kuntoutus että 388 euroa kuukaudessa, eli 4656 euroa vuodessa verottomana. Lapsi ei ole vaikeasti vammainen siinä mielessä ettei voisi oikealla hoidolla kuntoutua. Perheen äiti (ja nimen omaan äiti) kehuskeli rahantuloa perheelle ja totesi että parempi kuin lapsi ei nyt niin kuntoutusikaan koska 4656 euroa vuodessa on paljon rahaa jolla koko vanhemmat pääsee ulkomaille kerran kesässä samalla kun lapset jää mummolle hoitoon.
En voinut uskoa korviani. Karmea äiti, ei voi äidiksi edes sanoa.
KELAlla on myös kiva tapa leikata tukia, jos lapselle on otettu vapaaehtoinen sairauskuluvakuutus. Eli jos maksat jo itse, niin KELA leikkaa osan tuesta pois, pakottaen käytännössä maksamaan itse vielä enemmän, koska vakuutuksessa on sekä omavastuu että kulukatto, jonka jälkeen vakuutus ei enää korvaa mitään. KELA katsoo, että vapaaehtoiset, itse maksetut vakuutukset tulee ensi sijassa käyttää vähentämään valtiolle aiheutuvia kuluja.
Lisäksi KELAlla on vielä täysin mielivaltainen asenne vammaistukien myöntämisen suhteen. Vaikka tilanne ei mitenkään muuttuisi ja lääkärin lausunto pysyisi samana, saatetaan KELAlta evätä tuen saanti. Muutoksen hakeminen päätökseen kestää helposti 1-2 vuotta, mikä taas on aikalailla kohtuutonta, kun KELAlta saa tukea enintään puoli vuotta takautuvasti. Ja vaikka muutosta hakisikin, ei tuloksesta todellakaan ole mitään takeita, eikä asian edistymistä voi seurata itse mitenkään.
En ole Kelassa töissä, mutta sen verran tunnen asioita, että Kela on tässä asiassa täysin väärä haukkumisen kohde. Kela soveltaa lakia eikä voi tehdä lainvastaisia ratkaisuja.
Tällaiset asiat ovat siis lainsäätäjän ratkaistavia. Toisekseen moraalinäkökulma on tässäkin kuten näissä yleensä läpensä moralistinen. Vanhemmilleen lapsi ei voi mitään.
Hurjaa olisi jos lainsäädäntöä kehittäisiin tuollaiseen moralistinseen suuntaan: Kelasta tulisi melkoinen moraalinvartija ja kontrollikoneisto, missä ei kyllä olisi yhtään mitään järkeä!
Mielenkiintoinen näkökulma.
Mutta entäs me vanhemmat, jotka tiedämme että lapsi ei tule kuntoutumaan, mutta meidät pakotetaan toimimaan kuskina lapsen kuntoutuskeikoille? Tiedän, minut kategorisoidaan tuon HUS:n lääkärin toimesta siihen piittaamattomat -luokkaan, mutta asiat eivät ole noin yksioikoisia.
Se, että vapaapäivät kuluvat terapiasirkuksen parissa, vaikuttaa suuresti jaksamiseen ja olen useasti miettinyt että kehitysvammaisen lapseni kannalta olisi parempi jos turha terapia lopetettaisiin ja ehtisin itsekin levätä. Olisi enemmän annettavaa lapselle kuin nyt. Terapioita suosittelevia neurologeja ei kiinnosta vanhempien jaksaminen pätkääkään.
Lähetä kommentti