Pohjoispohjalainen kauppaketju J. Kärkkäinen on ryhtynyt vaatimaan kiinni jääneiltä myymälävarkailta viidensadan euron suuruista ylimääräistä korvausta heidän aiheuttamiensa todellisten vahinkojen lisäksi. Korvausta vaaditaan ”vartiointikuluista” ja sitä perustellaan sillä, että myymälävarkauksien torjuminen aiheuttaa kaupalle kustannuksia vartioinnin muodossa. Myymälävarkailta vaadittavasta kulukorvauksesta tiedotetaan asiakkaita myymälän sisäänkäynneille asetetuilla tiedotteilla.Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on tyrmännyt menettelyn lakiin perustumattomana. Hänen mukaansa syyttäjät tuskin suostuvat ajamaan tällaista korvausvaatimusta oikeudessa. Tolvanen on lisäksi arvioinut, että tällaisella maksulla ei muutenkaan ole tehokasta näpistelyä estävää vaikutusta, koska näpistelijät ovat useimmiten varattomia.
Kuten usein ennenkin, Tolvanen on täysin oikeassa. Suomen lainsäädäntö ei tunne punitatiivisia eli rangaistuksenluontoisia vahingonkorvauksia. Vahingonkorvauksena ei liioin voida vaatia sellaisia kuluja, jotka eivät suoraan liity itse vahinkotapahtumaan. Kukaan ei velvoita kauppoja järjestämään minkäänlaista vartiointia myymälävarkaiden varalta. Jos kauppa haluaa suojautua rikoksilta vartiointipalveluita käyttämällä, on kyse ennaltaehkäisevästä toiminnasta, josta aiheutuu kaupalle kuluja riippumatta siitä, tapahtuuko myymälävarkauksia vai ei ja saadaanko myymälävarkaita kiinni.
Yksittäiseltä myymälävarkaalta voidaan vaatia korvausta hänen aiheuttamastaan todellisesta taloudellisesta vahingosta. Tällaista vahinkoa on esimerkiksi anastetun tavaran arvo, jos tavaraa ei saada takaisin myyntikuntoisena. Lisäksi todellisena vahinkona voidaan vaatia korvaus sellaisista kuluista, jotka rikoksesta on aiheutunut ylimääräisen työn muodossa (rikosilmoituksen tekeminen, asian selvittäminen poliisin kanssa jne.) Myymälän vartioinnin kuluja ei myymälävarkaalta voida vaatia, koska myymälävaras ei ole konkreettisesti aiheuttanut näitä kuluja. Se seikka, että abstrakti ”myymälävaraskollektiivi” on olemassaolollaan aiheuttanut myymälöiden tarpeen suojautua rikoksia vastaan, ei tietenkään voi johtaa näiden ennaltaehkäisevien toimenpiteiden aiheuttamien kulujen maksattamiseen yksittäisillä myymälävarkailla. Nämä palvelut kauppias on tilannut ja sitoutunut maksamaan jo ennen sitä rikollista tekoa, jonka johdosta J.Kärkkäinen nyt yrittää kuluja vaatia.
Kauppaliikkeen palkkaama vartija saa ottaa pakkokeinolain 1 luvun 1 §:n mukaan kiinni ”verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos.” Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisimiehelle. Poliisi suorittaa asiassa esitutkinnan, jonka päätteeksi asia käsitellään tuomioistuimessa rikosasiain oikeudenkäynnistä annetun lain mukaisessa oikeudenkäynnissä. Syytettä ajaa viran puolesta julkinen syyttäjä, joka voi asianomistajan pyynnöstä ajaa samassa oikeudenkäynnissä myös asianomistajan kyseiseen rikokseen perustuvaa vahingonkorvausvaatimusta. Asianomistaja voi halutessaan esittää vahingonkorvausvaatimuksensa myös itse rikosasian oikeudenkäynnissä, tai sitten hän voi vaatia vahingonkorvausta erikseen erillisessä oikeudenkäymiskaaren mukaisessa riita-asian oikeudenkäynnissä. Viimeinen vaihtoehto tulee kyseeseen lähinnä silloin, kun rikoksesta epäillyn syyllistyminen väitettyyn rikokseen on epävarmaa tai on epäselvää, onko syytetyn tekemäksi väitetty teko rikos. Tällöin voi olla perusteltua selvittää ensin rikosoikeudelliset vastuukysymykset ja vasta sen jälkeen tarkastella asiaa vahinkojen korvaamisen näkökulmasta, jos siihen rikosoikeudenkäynnin lopputuloksen perusteella havaitaan aihetta.
On varsin todennäköistä, että syyttäjät eivät suostu ajamaan oikeudenkäynneissä J.Kärkkäisen lakiin perustumatonta vaatimusta teoreettisista viidensadan euron ”vartiointikuluista”. Jos kauppias haluaa todella katsoa tuomioistuimen kannan tähän asiaan, se joutunee palkkaamaan itselleen asianajajan ajamaan vahingonkorvausvaatimusta.
Oikeusvaltiossa rikokset eivät ole rikkomuksia ainoastaan tekojen uhreja vastaan, vaan ne ovat ennen kaikkea rikkomuksia yhteiskuntaa ja yhteiskunnan sääntöjärjestelmää vastaan. Tästä syystä rikollisten rankaiseminen on oikeusvaltiossa nimenomaan yhteiskunnan tehtävä. Rankaiseminen on julkisen pakkovallan käytön ydinaluetta. Kaikenlaisiin sellaisiin ilmiöihin, jotka tosiasiallisesti merkitsevät rangaistusvallan liukumista yksityisille tahoille, on suhtauduttava jyrkän torjuvasti. Jos myymälävarkaudet koetaan kaupan alalla vakavaksi ongelmaksi, niin silloin kaupan alan toimijoiden tulee yhteiskunnallisia vaikuttamiskeinoja käyttäen tavoitella joko lainsäädännöllistä (esimerkiksi kovemmat rangaistukset) tai yhteiskuntapoliittista ratkaisua asiaan (esimerkiksi lisää poliisin virkoja). Kauppiaat voivat myös esimerkiksi vartiointipalveluita hankkimalla tai teknisiä tuotesuojauskeinoja käyttäen pyrkiä torjumaan rikosten uhkaa. Ne eivät voi kuitenkaan itse ryhtyä keksimään mitään lisärangaistuksia myymälävarkaille. Asiaa ei muuta miksikään se, että tällainen lisärangaistus pyritään muodollisjuridisesti naamioimaan ”vahingonkorvaukseksi”.
J.Kärkkäisen ideoima, selkeästi lakiin perustumaton järjestelmä herättää kuitenkin eräitä oikeudellisesti mielenkiintoisia kysymyksiä. Ensinnäkin, mikä on myymälöiden oville laitetun, myymälävarkailta perittävästä maksusta ilmoittavien kylttien oikeudellinen merkitys? Ilmeisesti kylteillä pyritään luomaan sellaista vaikutelmaa, että myymälävaras on ollut vähintäänkin tietoinen, ellei peräti itse hyväksynyt varkaustapauksissa sovellettavan maksun ja sen suuruuden. Tässä suhteessa toiminta muistuttaa hyvin läheisesti yksityisten pysäköinninvalvontayritysten luomaa järjestelmää, jossa yksityisen tahon yksipuolisesti ja sopimusoikeuden järjestelmän vastaisesti asettama maksuvelvollisuus naamioitiin sopimukseksi niin onnistuneesti, että jopa korkeimman oikeuden asiaa käsitelleen kokoonpanon kolme tuomaria viidestä hahmotti asian väärin.
Ainoastaan viranomaiset voivat yksipuolisesti asettaa kansalaisille velvoitteita. Silloinkin asetettavien velvoitteiden on perustuttava lakiin. Yksityiset tahot voivat velvoittautua toisiaan kohtaan ainoastaan vapaaehtoisesti sopimuksin. J.Kärkkäisen myymälävarkailta vaatimassa ”vartiointimaksussa” on kyse kauppiaan yrityksestä yksipuolisesti asettaa myymälävarkaille taloudellinen seuraamus. Myymälöiden oviin kiinnitetyillä lapuilla ja niissä olevilla ilmoituksilla ei kuitenkaan ole minkäänlaista oikeudellista merkitystä asiassa. Alioikeudet eivät tule missään tapauksessa hyväksymään J.Kärkkäisen vaatimaa maksua, mutta ehkäpä J.Kärkkäinen luottaa siihen, että sivutoiminaan yritysten välisiä riitoja välimiehinä ratkovat ja näistä töistään virkapalkkaansa nähden moninkertaisia sivutuloja nauttivat korkeimman oikeuden oikeusneuvokset osoittavat ymmärrystä yrittäjää ja hänen innovatiivista ja yhteiskunnan resursseja säästävää toimintatapaansa kohtaan samalla tavalla, kuin he ymmärsivät yksityistä pysäköinninvalvojaakin.
Toinen mielenkiintoinen näkökohta liittyy siihen, olisiko muodollisjuridisilla järjestelyillä todellakin mahdollista siirtää myymälävartioinnin kuluja myymälävarkaiden kustannettavaksi. Oletetaan, että vartiointiliike tarjoaisi kauppaliikkeille vartiointipalvelua, jonka hinta koostuisi kahdesta osasta; perusmaksusta sekä jokaisesta kiinniotosta erikseen laskutettavasta toimenpidepalkkiosta, esimerkiksi viisisataa euroa per kiinniotto. Vartiointiliike myös tosiasiassa laskuttaisi kauppaliikettä siten, että laskulla olisi eriteltynä perusmaksu sekä todellisten kiinniottojen mukaiset toimenpidepalkkiot.
Jos vartiointipalvelun laskutusperusteet olisivat yllä kuvatun kaltaiset, niin silloinhan yksittäinen kiinniotto todellakin aiheuttaisi kauppaliikkeelle aivan konkreettisen kustannuksen. Jos tuo kiinniottopalkkio olisi vielä suuruudeltaan kohtuullinen ja edes karkeasti vastaisi sitä työmäärän lisäystä, mitä yksittäisen myymälävarkaan kiinniotosta ja asian selvittelystä poliisin kanssa aiheutuu, niin tämän lisäkustannuksen vaatiminen myymälävarkaalta saattaisi jopa mennä läpi tuomioistuimessa. Asiassa olisi tietenkin ongelmallista se, että myymälävarkaan voisi olla vaikea mieltää tällaisen kustannuksen riskiä ja myymälävarkauden todelliset seuraamukset saattaisivat vaihdella myymälävarkaan kannalta hyvin ennalta-arvaamattomasti riippuen siitä, mistä liikkeestä myymälävaras anastaa tavaraa ja minkälaisiin järjestelyihin juuri kyseisessä liikkeessä on myymälävarkaiden varalta ryhdytty.
Perustelluimmalta vaihtoehdolta vaikuttaisi, että tällaisessakaan tapauksessa kauppiaan ja vartiointiliikkeen välisin keskenäisin järjestelyin ei tulisi voida vaikuttaa myymälävarkaalle hänen rikoksestaan koituviin seuraamuksiin. Näiden seuraamusten oikean tason määrää lainsäätäjä. Kauppias voi joka tapauksessa vaatia korvauksen niistä konkreettisista vahingoista, joita rikoksentekijä on teollaan aiheuttanut. Se, että myymälävarkauksia tapahtuu, on tosiasia, joka jokaisen vähittäiskaupan alalla toimivan on otettava huomioon. Kauppias voi ihan itse valita, minkälaisen riskitason hän on valmis hyväksymään ja miten paljon hän on valmis riskien torjuntaan panostamaan. Yksityistä rankaisemista ei oikeusvaltiossa tule hyväksyä siitäkään huolimatta, että vartioinnin kustannusten siirtäminen vartioinnin tarpeen aiheuttavien myymälävarkaiden edes osittain kannettavaksi saattaakin äkkiseltään vaikuttaa ”oikeudenmukaiselta”. Se merkitsisi lähtölaukausta hyvin vaaralliselle kehityssuunnalle, jossa rikosten tosiasiallisten seuraamuksien mieltäminen ennalta kävisi mahdottomaksi.
Rikoksia voidaan torjua tehokkaimmin kiinnijäämisen riskiä lisäämällä ja vähäisessä määrin myös rangaistustasoa koventamalla. Mitkään yksityisten tahojen asettamat taloudelliset lisärangaistukset eivät ole tehokkaita eivätkä muutenkaan kuulu oikeusvaltioon. On varmaa, että J.Kärkkäisen ovissa olevat ilmoitukset myymälävarkailta perittävästä viidensadan euron maksusta tulevat kaikessa hiljaisuudessa poistumaan lähikuukausien aikana, ja hyvä niin.
oikeusjakohtuus.blogspot.com
Lue myös:
Yksityinen rankaiseminen
Varkaudesta 500 euron lisälasku
Kauppaketju haluaa periä myymälävarkailta vartiointikuluja
Lue myös:
Suomen Parkkivartijat Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Nexpark alias Nexara Oy - hyvä esimerkki yksityisen pysäköinninvalvonnan rappiotilasta
38 kommenttia:
Tilanne kaupoissa on lähtenyt käsistä sen jälkeen kun sakkojen muuntamisesta vankeudeksi luovuttiin. Voin kuvitella kauppiaiden ahdinkon.
Kysyin suoraan Oulun poliisilta suhtautumista. Poliisin mukaan mitään estettä varkaiden laskuttamisessa ei ole.
Aika jännä juttu että poliisi neuvoo näin. Osoittaa vain sen tosiasian että poliisilla ei ole mitään käsitystä laillisuus periaatteista. Poliisin ei yksinkertaisesti ole luottamista.
Oli se kauppiaiden ahdinko mikä tahansa niin ei se oikeuta ottamaan viranomaisille kuuluvaa toimivaltaa itselleen. Tämäkin blogi on julkaissut monia hyvä artikkeleja yksityisestä rankaisemisesta ja siihen nyt ollaan menossa.
Jos tuo hyväksytään niin sitten minä laitan oman autoni tuulilasiin viestin että ilkivallan tekijä hyväksyy sen tosiasian että vedän häntä kunnolla turpaan kun saan kiinni. No problem.
Omaa autoa on kolhittu ja vahingoitettu tahallisesti jo kolme kertaa tänä vuonna. Ei muuta kuin lappu ikkunaan, henkilö kiinni ja sairaala kuntoon. Hänhän on ehdot hyväksynyt. Siinä esimerkkiä yksityisestä rankaisemisesta!
Ois kyllä mielenkiintoista tietää onko toi blogin http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2008/09/yksityinen-rankaiseminen.html artikkelissa mainittu (jo vuonna 2008) ote jostan pöytäkirjasta J. Kärkkäiseltä?
Kuten usein ennenkin, Tolvanen on täysin oikeassa. Suomen lainsäädäntö ei tunne punitatiivisia eli rangaistuksenluontoisia vahingonkorvauksia. Vahingonkorvauksena ei liioin voida vaatia sellaisia kuluja, jotka eivät suoraan liity itse vahinkotapahtumaan. Kukaan ei velvoita kauppoja järjestämään minkäänlaista vartiointia myymälävarkaiden varalta. Jos kauppa haluaa suojautua rikoksilta vartiointipalveluita käyttämällä, on kyse ennaltaehkäisevästä toiminnasta, josta aiheutuu kaupalle kuluja riippumatta siitä, tapahtuuko myymälävarkauksia vai ei ja saadaanko myymälävarkaita kiinni.
JUURI NÄIN!
Tässä suhteessa toiminta muistuttaa hyvin läheisesti yksityisten pysäköinninvalvontayritysten luomaa järjestelmää, jossa yksityisen tahon yksipuolisesti ja sopimusoikeuden järjestelmän vastaisesti asettama maksuvelvollisuus naamioitiin sopimukseksi niin onnistuneesti, että jopa korkeimman oikeuden asiaa käsitelleen kokoonpanon kolme tuomaria viidestä hahmotti asian väärin.
Suomen korkeimmassa oikeudessa on niin epäpäteviä ihmisiä miettimässä asioita että on vaikea käsittää minkälaisessa lainsäädännöllisestä itsemurhassa me porskutamme kun KKO:n arvontakoneisto arpoo aina mitä sattuu!
Ensimmäiselle anonyymille: Poliisi on vastannut täysin oikein. Ei varkaalta laskuttaminen ole laitonta.
Se on sitten taas eri asia, mitä tapahtuu, jos varas kieltäytyy maksamasta ja ilmoittaa ettei ko. sopimusta ole tehty. Siinä ei kaupalla ole muita oikeuksia kuin kellään muullakaan yksityisoikeudellisella laskuttajalla, vaikka nyt parkkimafialla.
Täytyy kuitenkin muistaa, että yksityinen kauppa saa päättää (hyvin pitkälle), millä hinnalla ja miten se myy tuotteitaan. Kun menee kauppaan, on syytä olla tietoinen myös sen säännöistä – eli esimerkiksi siitä, että tuote tulee halvemmaksi, kun pysähtyy kassalla, eikä vain juokse sen ohi.
Ensimmäiselle anonyymille: Poliisi on vastannut täysin oikein. Ei varkaalta laskuttaminen ole laitonta.
Höpöp, menettely ei ole lakiin perustuva. On harhaanjohtavaa sanoa sitä lailliseksi, se antaa kuvan että maksu pitäisi oikeasti maksaa.
Se on totta että aina voi laskun esittää, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Tyhmähän se on joka menee tuollaisen maksamaan.
Kuten blogistikin sanoo, Suomessa vahingonkorvaukset perustuu todellisiin aiheutettuihin vahinkoihin. Se että jos minä varasta myymälästä tai en varasta niin kustannus on myymälälle vartiontikuluista joka tapauksessa sama. Jote J. Kärkkäisen kauppa puhuu enemmän paskaa kuin heidän tuotteensa yhteensä.
Kyse on yksityisestä rankaisemisesta joka yritetään verhota vahingonkorvaukseksi. Ei mistään muusta.
Kun menee kauppaan, on syytä olla tietoinen myös sen säännöistä – eli esimerkiksi siitä, että tuote tulee halvemmaksi, kun pysähtyy kassalla, eikä vain juokse sen ohi.
Kyllä, pitää paikkansa. Nykyisinkin aiheutettu vahinko tulee korvata. MUTTA rangaistuksen näpistyksestä tai varkaudesta voi määrätä ainoastaan viranomainen, ei mikään kauppakeskus. Vartiointikuluja ei pysty osoittamaan näpistyksestä syntyneeksi vahingoksi koska kulut on joka tapauksessa olemassa varasti kukaan mitään tai ei.
Ootteko koskaan käyneet J. Kärkkäisellä? Sellasta paskatavaraa ja vitun huonoa palvelua saa todella etsiä. Ei taida löytä muualta.
Paska blogi lopettaa nyt sen lässytyksen. Ei sitä 500 euroa tarvi maksaa kun pitää vain huolen että ei varasta. Yksinkertaista.
Kysyin suoraan Oulun poliisilta suhtautumista. Poliisin mukaan mitään estettä varkaiden laskuttamisessa ei ole.
Ei ole lain vastaista esitää omasta mielestään perusteltua korvausvaatimusta.
Täysin eri asia on sitten se, miten tuomioistuin tulee tuohon suhtautumaan. Luultavasti "vartiointilasku" hylätään selvästi lain vastaisena jopa siinä tapauksessa, että syytetty ei ei hoksaa sitä edes vastustaa.
"Paskablogi" -kommentoijalle kiitoksia perinteen ylläpitämisestä. Olin juuri itse huutelemassa samaa.
Sinulle huomautuksena, ko. vaatimus on lakiin perustumaton ja sitä tuskin tullaan hyväksymään.
Ajatusleikkinä, jos tällainen hyväksytään, niin mihin se raja sitten vedetään? Saako seuraavaksi laskuttaa vaikka 500e siivousmaksun, jos kenkäsi ovat kurassa? Tai jos et mäccärissä vie roskiasi roskikseen? Nämäkin on helppo välttää, mutta ei se ole mikään perustelu sille, että niistä saa laskuttaa.
Joopa joo...
Varasta ei saa laskuttaa, lain mukaan, muuta kuin sen varastamasta tavarasta.
Noinhan se on, vaan ne vartiointi yms turvallisuuskulut tietenkin lisätään tuotteitten hintoihin, ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Me kaikki maksamme nuo turhat kulut joidenkin epärehellisten tyyppien vuoksi, samoin kuin nekin kulut jotka aiheutuvat niistä maksamatta kassan ohi kulkevista tavaroista.
Ei yksin Kärkkäisellä vaan jokaisessa kaupassa.
Voihan sitä yritää laskuttaa vaikka 1000 euroa mutta eihän varkaat sitä maksa kuten eivät myöskään poliisin antamia sakkoja. Korkeintaan pyyhkivät niillä peränsä.
Vaikka ne vartiointikulut voisikin lain mukaan periä myymälävarkailta, ja näin säännönmukaisesti myös toimittaisiin, onko joku niin idiootti että kuvittelee että tämä näkyisi kaupan hinnoissa (ts. laskisi niitä)?
Tämä on samaa sarjaa parkkihuijauksen kanssa ja Korkeimman Idioottilauman siunaamaa. Kaikki on mahdollista tässä maassa lakipykälistä huolimatta, koska raha on se joka puhuu.
Suomessa vahingonkorvaukset perustuu niin sanottuihin todellisiin aiheutettuihin vahinkoihin. Valitettavasti tämätarkoittaa sitä että vahingonkorvaus on aina vähän alimitoitettu. Useimmiten vahingon kärsineelle aiheutuu kustannuksia, joita ei voida laskuttaa. Erityisesti aiheutunut vaiva jää käytännössä korvaamatta.
Amerikkalainen systeemi naurettavan suurine rangaistusluontoisine korvauksineen on oma lukunsa, mutta ei tämä suomalainenkaan käytäntö ole ihan oikein.
Erityisesti silloin kun on kyse täysin tahallisesta teosta, pitäisi vahingonkorvauksessa ottaa paremmin huomioon piilokulut ja kohtuudella "ylimitoittaa" korvaussumma näiden kattamiseksi.
Tärkeintä tämä kohtuullinen ylimitoittaminen olisi silloin kun vahingon kärsijä on yksityishenkilö. Yritys joka tahallaan kiistää vastuunsa huonosti suunnitelluista laitteista kantakoon vastuunsa ihan siinä kuin tahallaan rikoksen tehnytkin.
Ei se vahingonkorvaus aina ole mitenkään alimitoitettu. Monet käyttöesineet korvataan niiden uushankinta-arvolla, vaikka ne ovat käytettyjä ja kuluneita. Käytännössä jos vaikka pahoinpitelyn yhteydessä paita repeää ja kännykkä hajoaa, niin uhri voi käydä ostamassa uudet ja lasku tylysti rikolliselle. Mitään painoarvoa ei anneta sille, että se paita oli jo ennestään virttynyt ja vanha kännykin oli jo lähes nollan arvoinen.
Jos koululaisen vaatteita töhritään ilkivaltaisesti, niin vanhemmat vievät vaatteet oikein pesulaan, jonka laskua sitten vaaditaan tekijältä - vaikka samat vanhemmat eivät ikinä muuten käytä pesulan palveluita, vaan pesevät pilttinsä nyt kyseessä ollutta töhrintää pahemminkin kuraantuneet vaatteet aina itse kotona.
Jos autoa on vähän kolhittu, niin autonomistaja ajelee rouheasti taksilla sen ajan, kun auton peltejä oikaistaan korjaamolla - vaikka sama ihminen ei koskaan muuten käytä taksia ja ajelee työmatkansa polkupyörällä silloin, kun auto ei ole käytettävissä jostain muusta syystä.
Kun omakotitalon ostaja havaitsee ostamassaan talossa homevaurion kylppärissä, koko kylppäri piikataan auki ja kuivataan, jonka jälkeen seiniin laitetaankin Villeroy & Bochin kaakelit ja viimeisen päälle fiinit kalusteet - myyjän laskuun tietenkin. Jos sama henkilö olisi ilman homevauriota omalla kustannuksellaan rempannut kylppärinsä, niin Laattapisteen tarjouslaatat sinne olisi laitettu.
Harvoin, jos koskaan, vahingon kärsijää pystytään hyvittämään tai vahingon aiheuttaja joutuu korvaamaan täysin oikeudenmukaisesti. Yli- tai alikompensaatiota on jokseenkin mahdotonta välttää. Käytetyn tavaran korvaaminen "päivän hintaan" johtaisi monesti siihen, että uhri ei voisi saamallaan vähäisellä korvauksella hankkia vastaavaa tuotetta. Käytettyjä kylppärinlaattoja kun on aika vähän myynnissä. Toisaalta "kaikki uusiksi" -korvauspolitiikka johtaa siihen, että uhri voi hyötyä vahinkotapahtumasta ja pistää esimerkiksi talon arvoa lisäävän uudisrakennuksen kuluja hometalon myyneen piikkiin.
Oikea korvaus on aina vaikea määrittää. On kuitenkin väärin sanoa, että vahingonkärsijä aina jää tappiolle. Monesti se menee kyllä niin päin, että vain vähän vaurioitunutta ja selvästi korjauskelpoista tavaraa heitetään tylysti menemään ja ostetaan tuliterää tilalle.
Toinen mielenkiintoinen näkökohta liittyy siihen, olisiko muodollisjuridisilla järjestelyillä todellakin mahdollista siirtää myymälävartioinnin kuluja myymälävarkaiden kustannettavaksi. Oletetaan, että vartiointiliike tarjoaisi kauppaliikkeille vartiointipalvelua, jonka hinta koostuisi kahdesta osasta; perusmaksusta sekä jokaisesta kiinniotosta erikseen laskutettavasta toimenpidepalkkiosta, esimerkiksi viisisataa euroa per kiinniotto. Vartiointiliike myös tosiasiassa laskuttaisi kauppaliikettä siten, että laskulla olisi eriteltynä perusmaksu sekä todellisten kiinniottojen mukaiset toimenpidepalkkiot.
Toihan nyt on tollainen kiltti välimallin ansaintatapa, mielikuvitekseton blogisti. Tälläkin hetkellä osa vartiointiliikkeistä noudattaa tätä tapaa, maksu per kiinniotto, mutta homma ei lähde lapasesta kun aina tarvitaan poliisi paikalle...
Kyllähän todennäköisesti aika nopeasti alkaa tuleman firmoja, jotka lupaavat vartioida kauppaa ilmaiseksi, jos vaan saavat pitää kaikki "sakot" itsellään. Kauppakeskuksiinkin tämä leviää, kun paikalla ilmaiseksi keskusta vartioiva taho kirjoittelee sakkoja yksityisille ihmisille mitä mielenkiintoisemmista syistä...
Tästä on jo korkeimman oikeuden ennakkopäätös jossa korvausvelvollisuus on kumottu:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1995/19950120
"Yhdistyksen korvausvaatimuksissa tarkoitetut kustannukset johtuvat ennaltaehkäisevistä turvatoimista, joihin on ryhdytty puhelinkioskien suojaamiseksi. Ne eivät siten ole aiheutuneet suoraan A:n syyksi luetuista rikoksista. Kustannusten ja A:n rikosten välillä ei siten ole sellaista syy-yhteyttä, että A voitaisiin velvoittaa suorittamaan yhdistykselle vahingonkorvausta."
Mielestäni Suomessa voitaisiin otta käyttöön rangaistusluonteiset vahingonkorvaukset joillakin tarkkaan määritellyillä alueilla. Yksi tällainen alue voisi olla tekijänoikeusrikkomukset. Nyt tilanne esimerkiksi valokuvien luvattoman käytön osalta on sellainen, että on kannattavampaa käyttää kuvia luvatta, koska suuri osa oikeuksien haltijoista ei koskaan saa tietää oikeuksiaan loukatun ja vaikka saisikin, niin harva lähtee peräämään oileuksiaan. Sille pienelle osalle, joka vaatii korvauksia tekijänoikeusloukkauksista, oikeuslaitos määrää korvattavaksi käytännössä sen hinnan, joka arvioidaan materiaalin lisenssoinnin tulleen maksamaan. Amerikassa rekisteröityjen valokuvien luvattomasta käytöstä määrätyt korvaukset ovat sellaisella tasolla, että tekijänoikeuksien loukkaaminen on kannattamatonta puuhaa. Mielestäni koko Euroopassa, mutta vähintään Suomessa pitäisi pyrkiä vastaavaan järjestelmään.
Mitä tuohon ajatukseen kauppojen ovissa oleviin sopimuksiin tulee, niin tuskin oikeuslaitos hyväksyy sopimuksen "allekirjoitukseksi" lain rikkomista, vaikka KKO siinä parkkipäätöksessä hieman näin tekikin, mutta muistaakseni tämä aspekti ei päätöksessä tullut esille.
Tämä on suoraa seurausta parkkimaksupäätöksestä. Minusta tämä seisoo tai kaatuu sen kanssa. Toki 500 euroa on aika kova summa, joten se sinänsä voisi olla syynä kumoamiseen. Kuvitteliko kukaan, että parkkimaksupäätös jäisi pelkästään parkkimaksuihin?
Yleisesti korvauksista, minusta olisi hyvä perustaa rikosuhrirahasto. Tekijä voitaisiin määrätä maksamaan sinne jopa enemmän kuin vahingon suuruus. Sieltä sitten maksettaisiin korvauksia uhreille. Minusta on oikeudenmukaisempaa, että rikolliset kollektiivisesti maksavat aiheuttamastaan vahingosta kuin että sen maksavat rehelliset veronmaksajat. Asian pitäisi perustua toki lakiin ja tässä nyt ajattelen hieman erilaisia rikoksia kuin myymälävarkauksia.
Mitä tulee korvauksiin, minusta on vain oikein, että saa rikkoutuneen kännykän tilalle uuden tekijän kustannuksella, jos kyse on tahallisesta rikoksesta. Jos tässä tehtäisiin joku arvon vähennys vanhasta, tulisi uhrille kuluja välirahasta ja tämä ei olisi oikein.
Amerikassa rekisteröityjen valokuvien luvattomasta käytöstä määrätyt korvaukset ovat sellaisella tasolla, että tekijänoikeuksien loukkaaminen on kannattamatonta puuhaa. Mielestäni koko Euroopassa, mutta vähintään Suomessa pitäisi pyrkiä vastaavaan järjestelmään.
Olisiko tuossakin jotain pielessä, valokuvaajan olisi syytä mennä töihin ansaitakseen elantonsa. Nykyään kaikki ottaa kuvia urakalla ja kuvat on kulutustavaraa, katso ja heitä pois. Vain taiteilijat palkitsevat toisiaan, "Hyvä hyvä loistava kuva, tämä ansaitsee palkinnon". Kuvasta ei kukaan saa muu saa mitään tolkkua, näyttä aivan tavalliselta räpsyltä. No siinäkin se piiri pieni pyörii, palkitaan yhteisistä varoista toinen toisiaan, tänävuonna yksi seuraavana vuonna toinen. Ainoa oikea tapa olisi kerta korvaus tehdystä työstä. Niin se muidenkin räpsijöiden kohdalla menee, lähettää kuvan lehteen ja saa siitä muutaman euron, jos päätoimittaja suvaitsee tuon kuvan jonnekkin esille laittaa. Seuraavaksi se onkin lehden omaisuutta, joka voi käyttää sitä aivan miten haluaa.
Kertakorvaus tehdystä työstä on yksi valokuvan oikeuksien omistajan tavoista myydä kuviaan. Koska kyse on kuitenkin oikeuksien omistajan omaisuudesta, on hän oikeutettu myymään ja lisenssoimaan töitään haluamallaan tavalla. Ongelma on mielestäni vain siinä, että luvaton käyttö on tehty luvallista kannattavammaksi, koska luvattoman käytön kiinnijäämisriski ja seuraukset kiinnijäämisestä ovat liian pienet. Tähän ongelmaan auttaisi rangaistusluonteiset vahingonkorvaukset.
Eikös perusteettoman laskun esittäminen voida tulkita petokseksi? Tästähän on ennakkotapauksia esim. juurikin Directan sankarit ovat nyt oikeudessa asian tiimoilta.
Eikös perusteettoman laskun esittäminen voida tulkita petokseksi? Tästähän on ennakkotapauksia esim. juurikin Directan sankarit ovat nyt oikeudessa asian tiimoilta.
Petos on kyseessä silloin, kun esittää tahallaan vääräksi tietämänsä laskun eli toisin sanoen yrittää erehdyttää jotakuta vastoin parempaa tietoa.
Tässä J.Kärkkäisen tapauksessahan kauppias katsoo, että lasku on aiheellinen. Hän ei yritä erehdyttää ketään, vaan hän velkoo oman käsityksensä mukaan oikeaa, joskin oikeudellisesti tulkinnanvaraiseksi tietämäänsä maksua. Kun hän on vielä poliisilta saanut sellaista neuvontaa, että laskun esittämiselle ei ole estettä, niin ei tässä petoksen tunnusmerkistö täyty mitenkään.
Ei ole kiellettyä esittää sellaista laskua, jonka omasta mielestään katsoo aiheelliseksi ja jolle on olemassa jonkinlaiset, objektiivisesti katsoen ymmärrettävät, perustelut. Vaikka sitten hataratkin.
Kun myymälävarkaudesta veloitettavasta summasta on etukäteen "varoitettu" ja veloitettava summa on juuri se, minkä kauppias on uhannutkin veloittaa, niin ei tässä tahallisesta erehdyttämistarkoituksesta voida puhua. Huonosta juridisesta harkinnasta kylläkin.
Kommenteista: "Ei sitä 500 euroa tarvi maksaa kun pitää vain huolen että ei varasta. Yksinkertaista."
Kyse ei olekaan tästä. Kyse on siitä, onko yksityisellä sektorilla (vs. julkinen) lupa ja mahdollisuus rangaistukseen. Kyse on siitä ja vain siitä.
Ihan mielenkiinnosta, jos tämän 500e:n vartiointikulun muuttaisikin palveluksi? Kaupan eteen kyltti että uusi palvelu tarjolla, koe vartijan kiinniotto, vain 500e! tai muuta vastaavaa. Olisiko tämä vaatimus tuolloin laillinen, kun kyse ei ole rangaistuksesta vaan myytävästä palvelusta?
Perimmäinen ongelma on kuitenkin tällä hetkellä se että myymälävarkaisiin ei kohdistu minkäänlaista oikeaa rangaistusta kiinnijäämisestä. Kun ei ole mitään ja sossu makssa ja linnaan et joudu vaikka kuinka varastat niin voidaan perustellusti kysyä onko jollain "varasmaksulla" mitään käytännön vaikutusta mihinkään. Maksu jää kuitenkin maksamatta ja sama naama siellä liikeessä edelleen käveleskelee takki pullottaen.
Mitä tulee parkkimaksuun ja tähän "varasmaksuun" niin jos varasmaksua kutsuu vaikka "kassaankirjausmaksuksi" joka peritään kun kassan ohi viedään ravaraa ja jäädään siitä kiinni. Eli eräänlainen palvelumaksu. Olisiko tällainen mahdollista periä vai tuleeko tässä se vastaan että kiinnijääneet mieluummin palauttavat varastetut kamat ja siten "palvelusmaksuakaan" ei voisi periä..?
Ehkä kuitenkin suurin ongelma tällaisessa systeemissä on päällekkäiset sakot tai maksut. Myymälänäpistys (vai kutsutaanko sitä jo tavaran luvatta taskuun otoksi?) on itsessään jo rangaistava teko ja siitä tulee sakkoja eikä näin toisen rangaistusluontoisen päällekkäisen maksun määrääminen varmaan onnistu.
Estääkö joku lakimme myymälävarkaudesta kiinnijääneen kuvan, nimen, osoitteen julkaisemisen eri medioissa? Tämä rangaistus olisi suomalaisessa mentaliteetissa kaikkein paras ja herättäisi jopa ehkä tulevan kriminaalin vanhemmat ehkäiseväään toimintaan.
Muissa sivistysvaltioissa tätä ei ole estetty. Miksi ei meillä käytössä?
Hyvä pointti tuo kaksoisrangaistuksen kielto. "kiinniottomaksuhan" on aika selvästi rangaistus. Eihän sellaista pitäisi voida asettaa, jos kaverille kuitenkin rapsautetaan sakot, maksoi niitä tai ei.
Sama yksityisessä valvonnassa. Julkinen pys.valvonta on toimivaltainen myös yksityisillä alueilla. Täysin mahdollista, että samasta teosta kaksi lappua lasiin, sekä julkinen että yksityisen kirjoittama.
Voihan sitä aina saivarrella, että toinen tuli pysäköintirikkomuksesta toinen sopimusrikkomuksesta. Tosiasiassa tulivat samasta teosta molemmat.
Parempi tosiaan on, että yhteiskunta hoitelee sen rangaistuspuolen.
Onko kukaan käynyt Kärkkäisellä viimeaikoina? Joko "myymälävarkausmaksusta" kertovat kyltit ovat kaikessa hiljaisuudessa hävinneet?
Lähetä kommentti