Varastetut eläkkeet

Elinaikakertoimella pyritään pitämään eliniän pitenemisestä johtuvat eläkekustannukset kurissa. Tämä tarkoittaa suomeksi, että vuoden 2009 jälkeen eläkkeelle siirtyvien eläkkeitä pienennetään elinaikakertoimella. Jokaiselle ikäluokalle 62 vuotta täyttäessä lasketaan oma elinaikakerroin. Vuonna 2009 elinaikakerroin 62 vuotta täyttäneille on tasan yksi. Vuonna 1948 syntyneille, eli 62 vuotta vuonna 2010 täyttäville lasketaan uusi elinaikakerroin joka kylmästi leikkaa lakisääteisen eläkkeen pienemmäksi. Alla on esimerkki tai arvio siitä miten ansaittu 1700 euron kuukausieläke saksitaan pienemmäksi ikäpolvi toisensa jälkeen. Nykyisille nuorille ja nuorille aikuisille tämä on melkoinen katastrofi siinä vaiheessa kun pakolliset työeläkemaksut on maksettu ja olisi aika siirtyä hyvin ansaitulle eläkkeelle.

Tämä uudistus astui voimaan edellisen eläkeuudistuksen yhteydessä 1.1.2005. Elinaikakerroin oli ratkaisu eläkkeiden rahoitusongelmaan. Rahoitusongelma puolestaan juontaa juurensa suuriin ikäluokkiin jotka ovat jäämässä eläkkeelle samaan aikana kun eläkkeiden maksajien määrä on pienentynyt ja ihmisten elinikä ja eläkkeellä olo aika on pidentynyt. Nyt maksetuista eläkkeistä suurin osa käytetään tällä hetkellä eläkkeellä olevien ihmisten eläkkeiden maksuun eikä tulevien eläkkeiden kartuttamiseen. Onko elinaikakerroin sitten oikea ratkaisu ongelmaan, jää nähtäväksi. Oikeudenmukainen se ei ole. Vai mitä sanovat esimerkiksi 1970 ja 1980 luvulla syntyneet?

Miten elinaikakerroin sitten lasketaan? Se tullaan määrittämään tilastokeskuksen kuolevuuslukujen perusteella jokaiselle ikäryhmälle erikseen viiden vuoden aikajaksolta.

Järjestelmä syrjii miehiä ja on epätasa-arvoinen

Elinaikakerroin on koko ikäryhmälle sama sukupuoleen katsomatta. Elinaikakerrointa ei lasketa erikseen miehille ja naisille. Tämä on vakavaa syrjintää joka selkeästi rikkoo lakia naisten ja miesten tasa-arvoisesta kohtelusta (Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta, 8.8.1968/609). Suomessa miesten elinikä on keskimäärin 6-7 vuotta vähemmän kuin naisilla. Tämä olisi pitänyt ottaa huomioon myös elinaikakertoimessa. Itseasiassa vuosi 2006 oli maailman historiassa merkittävä sen takia, että naisten elinikä oli kaikissa maailman maissa pidempi kuin miehillä.

Ahne sukupolvi

Valitettavasti ei voi olla huomaamatta mikä sukupolvi eläkeuudistuksen on toteuttanut. Uudistuksella on samalla turvattu kyseisen sukupolven keräämiä muitakin etuja. Yksi esimerkki on eläkkeelle jääminen työttömyydestä. Nimittäin 2005 voimaan astuneen eläkeuudistuksen myötä työttömyyseläke poistettiin tulevilta sukupolvilta. Järjestelmään rakennettiin kuitenkin kiertotie 1940- ja 1950 luvulla syntyneille. 1940-luvulla syntyneillä on mahdollisuus ensin työttömyyspäivärahaan ja sen jälkeen työttömyyseläkkeeseen kunnes henkilö siirtyy vanhuuseläkkeelle 63 vuotiaana. 1950-luvulla syntyneillä ei ole enään työttömyyseläkettä, mutta heille on määritelty ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan lisäpäivät joiden avulla päivärahan maksua jatketaan henkilön 62 ikävuoteen asti jolloin henkilö voi jäädä vanhuuseläkkeelle. Vanhuuseläkettä ei edes varhenneta, vaikka henkilö ei ole vielä lakisääteisessä eläkeiässä.

1960-, 1970- ja 1980-luvulla syntyneet ovat monella muullakin tavoin väliinputoajia. Ainoa lohtu on että tulevaisuudessa voimme tietysti muuttaa eläkejärjestelmää uudelleen, lisätä oman sukupolvemme edut ja varastaa seuraavalta sukupolvelta. Aivan kuten edellinenkin on tehnyt.

Lääkäri ei voi kieltäytyä kirjoittamasta lääkärintodistusta

Lääkärillä on velvollisuus kirjoittaa lääkärintodistus sitä pyydettäessä. Lääkärin kirjoittamia todistuksia tarvitaan moniin eri tarkoituksiin. Suppea lääkärinlausunto, kuten lääkärintodistus A, on tarkoitettu esimerkiksi työkyvyttömyyden tai esteellisyyden todentamiseen. Laajat lääkärinlausunnot, kuten lääkärintodistus B ja C, ovat todistuksia esimerkiksi pitkäaikaisesta työkyvyttömyydestä, pysyvästä invaliditeetistä tai todistukset ovat lakisääteisen etuuden hakemista varten välttämättömiä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on ollut muutamia tapauksia joissa lääkäri on kieltäytynyt kirjoittamasta potilaalle lääkärintodistusta KELA:sta haettavaa etuutta varten. Lääkärin mielestä todistusta ei ole tarpeen kirjoittaa, koska potilas ei ole lääkärin mielestä oikeutettu nimenomaisen etuuteen. Kun lääkäriä on viimein tarpeeksi painostettu, hän on suostunut kirjoittamaan todistuksen. HUS:n Lastenklinikalla on havaittu joidenkin lääkäreiden osalta nihkeyttä kirjoittaa lapselle todistusta KELA:n myöntämän etuuden hakemiseksi, koska lääkärin mukaan lapsi ei etuutta kuitenkaan saa. Arviointikriteerit Lastenklinikalla ovat olleet täysin erilaiset ja käytännössä virheelliset verrattuna KELA:n virallisiin kriteereihin. Monesti KELA onkin myöntänyt etuuden lääkärintodistuksen perusteella, vaikka Lastenklinikalla edun myöntämistä ei ole pidetty edes mahdollisena. Pahintahan tilanteessa on jos vanhemmat oikeasti uskovat lääkäreitä eivätkä koskaan edes yritä hakea etuutta johon heidän lapsensa on oikeutettu.

Lääkärin tehtäviin ei kuulu arvioida todistuksen tarpeellisuutta eikä varsinkaan arvioida tai arvailla ennakolta esimerkiksi KELA:n päätöksen perusteita siitä mihin potilas on oikeutettu ja mihin ei. Lääkäri ei tee päätöksiä etuuden myöntämisestä, lääkäri kirjoittaa todistuksen jonka perusteella etuuden myöntävä instanssi tekee päätöksen.

Lakisääteisesti ei ole määritelty lääkärille velvollisuutta kirjoittaa lääkärintodistusta muuten kuin muutamissa yksittäisissä tapauksissa, kuten kuolintodistuksen antamisessa. Laki ei myöskään erikseen mainitse mahdollisuutta että lääkäri voi erityisestä syystä kieltäytyä kirjoittamasta lääkärintodistusta. Laista löytyy muutamia säännöksiä lääkärin esteellisyydestä kirjoittaa todistusta kuten steriloimisasetuksen perusteella. Tällöin lääkäriltä vaaditaan esteettömyyden todentamista. Pääsääntönä ja terveyden huollon oikeusturvakeskuksen kannanoton (nykyinen Valvira) mukaisesti lääkärin on kirjoitettava lääkärintodistus potilaalle vaikka kokisi sen tarpeettomaksi.

Lääkärintodistus on aina kirjoitettava totuudenmukaisesti perustuen lääkärin omiin tutkimuksiin, omiin huomioihin, löydöksiin, kliinisiin tutkimuksiin tai muiden lääkäreiden havaintoihin ja potilaskertomuksiin. Lääkärintodistuksessa on kerrottava kaikki johtopäätöksen tekemiseen liittyvät oleelliset seikat potilaan sairaudesta tai tilanteesta. Potilas ei voi vaatia lääkäriä kirjoittamaan lääkärintodistusta sen mukaiseksi jotta esimerkiksi tietyn etuuden voisi saada hankituksi. Lääkärintodistus pitää perustua faktoihin ja tosiasioihin. Karkean esimerkin omaisesti voisi todeta, että jos potilas pyytää lääkärintodistusta etuuden saamiseksi mahdollisesta sairaudestaan jota ei ole todettu, lääkärin velvollisuus on kirjoittaa todistus jossa lääkäri toteaa omiin tai muiden lääkäreiden tutkimuksiin, havaintoihin ja muistiinpanoihin vedoten että kyseistä sairautta ei ole potilaassa havaittu tai tutkimukset eivät ole osoittaneet näyttöä sairauden olemassaolosta.

Lääkärintodistus on kuitenkin kirjoitettava. Lääkärin tehtävä ei ole arvioida todistuksen tarpeellisuutta.

Lue myös:
Asiantuntijalääkäreiden nimet ovat julkisia

Asiantuntijalääkäreiden nimet ovat julkisia

Vakuutusyhtiössä tai KELA:ssa sinua koskevia päätöksiä tekevät monet "asiantuntijat". Kun esimerkiksi vakuutusyhtiö päättää eläkkeestäsi tai muista terveyteesi liittyvistä vakuutuskorvauksista, vakuutusyhtiö perustaa päätöksensä omien asiantuntijalääkäreidensä tulkintaan. Kyseiset asiantuntijalääkärit toimivat työsuhteessa vakuutusyhtiöön ja heidän tehtävänsä on arvioida jokaisessa päätöksessä ainoastaan vakuutusyhtiön omaa etua. Tilanne on täysin sama KELA:ssa. Asiantuntijalääkäreiden päätös normaalissa terveydenhoidossa, esimerkiksi yksityisen lääkäriaseman vastaanotolla voi siis olla täysin erilainen kuin päätös vakuutusyhtiön edustajana. Tämä sotii jyrkästi yleistä oikeuskäsitystä vastaan sekä lääkärin eettisiä ja moraalisia velvotteita kohtaan. Moni vakuutusyhtiön asiakas huomaa lääkärinvastaanotolla saavansa täysin erilaisen lausunnon vaivastaan kuin mitä saa vakuutusyhtiön asiantuntijalääkäriltä. Räikeimmissä tapauksissa kyse on ollut täysin samasta lääkäristä, joka vastaanotolla kertoo potilaalle jotain muuta kuin mitä seuraavassa kuussa päättää potilaan vakuutuskorvausten perusteiden osalta vakuutusyhtiön puolesta.

Vakuutusyhtiöillä ja KELA:lla on jo pitkään ollut tiedossa velvollisuus antaa asiantuntijoidensa nimet asiakkaalle pyydettäessä. Tämä perustuu lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) sekä henkilötietolakiin (22.4.1999/523). Siitä huolimatta osa vakuutusyhtiöistä ja viranomaisista ei näitä tietoja suostu antamaan. Aikaisemmin vakuutusyhtiöt ovat perustelleet asiantuntijoidensa nimien salaamista työntekijöidensä yksityisyyden suojaan vedoten. On kuitenkin selvää että mikään viranomaisen toimintaan tai viranomaisluonteisen toiminnan perusajatuksena ei voi olla päätöksentekoprosessin salaaminen ja päätöksentekoon osallistuneiden asiantuntijoiden suojeleminen. Päätösten rehellisyys ja oikeudenmukaisuus edellyttää että asiantuntijana toiminut lääkäri pysyy sanojensa takana myös silloin kun hänen päätöksensä perusteet otetaan suurennuslasin alle.

KELA:n toiminta asiantuntijalääkäreiden lausuntojen suhteen on ollut harvinaisen pöyristyttävää. Kun asiakas pyytää nähtäville tietoja oman päätöksensä perusteista, KELA:n vastaus on yleensä ollut, että heidän ei tarvitse päätöksiään perustella. Suomi on saanut asiasta jälleen kerran keväällä 2009 Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) langettavan päätöksen. Päätöksen mukaan KELA rikkoo ihmisoikeuksia ja potilaan oikeusturvaa. Vaikka Suomen valtio on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin noudattamaan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä uskallan väittää että mikään ei asiassa tule muuttumaan. Suomen valtiolla ja oikeusministeriöllä on tapana viitata kintaalla kyseisille päätöksille. Tosiasia on, että Suomessa ihmisoikeusloukkauksia tapahtuu toistuvasti eikä viranomaisilla ole aikomustakaan parantaa tilannetta. Tilastot kertovat aiheesta karua kieltä.

Mikäli saatte vakuutusyhtiöltä tai KELA:lta kielteisen päätöksen joka perustuu heidän käyttämänsä asiantuntijan lausuntoon. Pyytäkää ja vaatikaa aina tiedoksi kyseisen asiantuntijalääkärin nimi ja yhteystiedot sekä kaikki asianne käsittelyyn liittyvät asiakirjat. Teillä on aina oikeus keskustella päätökseen osallistuneiden henkilöiden kanssa. Asiantuntijalääkäri ei voi kieltäytyä keskustelemasta asiasta. Vakuutusyhtiö tai KELA ei voi kieltää teitä ottamasta asiantuntijoihinsa yhteyttä. Mikäli asiantuntija ei suostu keskustelemaan puhelimitse, menkää paikanpäälle käymään henkilökohtaisesti. Jos asiaanne koskeva päätös on syntynyt useamman asiantuntijan kokouksessa esittämien kannanottojen perusteella, teillä on oikeus myös kokouksen pöytäkirjaan. Käyttäkää tätä oikeutta hyväksenne. Teillä on täysi moraalinen oikeus käyttää kaikkia lainmukaisia painostuskeinoja vakuutusyhtiöitä, KELA:a sekä heidän asiantuntijoitaan kohtaan, jotta asianne ratkaisuun saadaan oikeudenmukainen ja rehellisesti perusteltu päätös.

Mikäli ajaudutte vakuutusyhtiön kanssa tilanteeseen jossa asianne käsittely viedään vakuutusoikeuden ratkaistavaksi, olette käytännössä jo hävinnyt. Vakuutusoikeus on Suomessa kokonaisuudessaan vakuutusyhtiöiden hallinnassa ja päätökset ovat poikkeuksetta yhtiöitä suosivia. Vakuutusoikeus on vakuutusyhtiöiden kumileimasin. Suomi on saanut tuomioita myös vakuutusoikeuteen liittyen Euroopan Ihmisoikeustuomioistumesta.

Potilaiden ja asiakkaiden oikeusturvan kannalta pitäisi miettiä myös koko asiantuntijalääkärijärjestelmästä luopumista. Asiantuntijajärjestelmä muodostuu tällä hetkellä sen periaatteen varaan, että potilasta hoitavan lääkärin lausunto ei ole "luotettavaa" tietoa vakuutusyhtiön tai KELA:n kannalta. Vakuutusyhtiö haluaa palkkalistoilleen lääkärin ammatissa toimivan asiantuntijan jonka tehtävä on ainostaan etsiä hoitavan lääkärin antamasta lausunnosta ja tiedoista kaikki ne mahdolliset porsaanreiät ja kiertotiet joilla ehtojen mukainen korvaus voidaan evätä. Potilaan todellisen terveydentilan kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Tästä on rehellisyys ja lääkärin ammattietiikan noudattaminen kaukana. Täytyy vain ihmetellä minkälainen luontainen vika on ihmisessä jotka lääkärin ammattiin sitoutuneena voivat ylenkatsoa omia moraalisia velvotteitaan potilaan terveydenhoidossa. Nähtävästi asiantuntijalääkäreiden vannoma lääkärinvala on jollain tavoin normaalista lääkärinvalasta poikkeava.

Lisätietoa:
Tietosuojavaltuutetun kannanotto
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös
Oikeusasiamiehen kannanotto

HS: Ihmisoikeustuomioistuin antoi KELA:lle tuomion

Lue myös:
Kadotettu oikeudenmukaisuus (Suomi pahimpia ihmisoikeusloukkaaja)
Korvausten käsittelyaika
Korvaus perustuu vakuutusehtoihin

Helsingin sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen on erottava!

Helsingin kaupungin sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen on sisustanut työtilojaan 72 000 eurolla. Sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen toimialueella kuuluvat Helsingissä lapsiperheiden palvelut, päivähoito sekä vanhusten palvelut. Samaan aikaan kun Paavo Voutilainen päättää käyttää veronmaksajien rahoja 72 000 euroa (430 000 mk) työtilojensa sisustamiseen, Helsingin kaupunki leikkaa rajusti lapsiperheiden ja vanhusten palveluja. Sosiaaliviraston budjetti on vuodelle 2009 täysin alimitoitettu, mikä tulee entisestään johtamaan mm. kustannusten karsimiseen, palveluiden heikkenemiseen ja päivähoitoryhmien kokojen suurentumiseen ja hoidon tason dramaattiseen laskuun. Kun kaupungin tulosvastuulliset virkamiehet yrittävät kaikin keinoin karsia kustannuksia perumalla muutamien tuhansien eurojen kustannusvastuita lasten palveluiden toimialueilla, Paavo Voutilainen pistää rehvakkaasti menemään apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkosen siunauksella, 72 000 euroa sisustukseen. Pelkästään hänen pähkinäinen ja sähköherkuilla varustetun työpöytänsä hinta oli yli 18 500 euroa. Normaalin käyttökelpoisen työtehtävien hoitamiseen soveltuvan työpöydän saa varmasti alle 1000 eurolla.

Sisustuksen hankintoja ei ole kilpailutettu vaikka hankintalain ja kaupungin hankintasäännön mukaisesti näin on meneteltävä kaikkien yli 15 000 euron hankintojen osalta. Vaikka rahat 72 000 euron sisustushankitoihin tulevatkin sosilaalitoimelle varatusta hallinnointibudjetista ei päätöstä hankinnoista voi perustella millään. Sosiaalitoimen tulee ensisijaisesti turvata palvelujen saatavuus ja karsia hallinnollisia menoja supistamalla hallintobudjettiaan eikä päinvastoin tuhlata veronmaksajien rahoja vain sen takia jos budjetissa sattuu olemaan ylimääräistä. Nähtävästi Helsingin kaupungissa ei osata budjetoida oikein jos hallintobudjetissa on rahaa vaikka poltettavaksi mutta sosiaalisiin palveluihin varatut budjetit ovat alimitoitettuja ja raha on niukassa. Voisi melkein luulla että sosiaalitoimella ei ole taloudellisia ongelmia eikä siten yksikään palveluiden supistamis- tai karsintapäätös tule olemaan kuluvana vuonna perusteltua.

Paavo Voutilaisen toiminta on selkeää yhteiskunnallisen aseman väärinkäyttöä. Henkilön käsityskyky kohtuullisuudesta on vakavasti horjunut ja hän ei ole pätevä hoitamaan sosiaalijohtana virkaansa Helsingissä. Kunnan vastuullisessa tehtävässä edellytetään kustannustietoisuutta ja selkeää maalaisjärjen käyttöä mitä Paavo Voutilaisen toiminnasta ei löydy hakemallakaan. Samalla voi kysyä minkälainen ihminen ei näe ristiriita vastuualueensa supistusten ja öykkärimäisen verovarojen tuhlaamisen välillä?

Kannattaa myös muistaa että Paavo Voutilainen valittiin sosiaalijohtajan virkaan vuonna 2006. Hänen valinnastaan kanneltiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti koska hänen pätevyyttään epäiltiin vahvasti. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan sosiaalijohtajan teologian tutkinto on aivan riittävä vastuulliseen virkaan eikä erityispätevyyttä ja sosiaalialan asiantuntemusta tarvita. Kuten huomaamme, korkein hallinto-oikeus oli jälleen kerran väärässä.

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen on puolustanut Paavo Voutilaisen hankintoja ja kertoo täysin luottavansa johtajansa arvostelukykyyn. Tämä lausunto osoittaa Paula Kokkosen toiminnan kuuluvan täsmälleen samaan kategoriaan kuin Paavo Voutilaisen. Mikäli Paula Kokkonen ja Paavo Voutilainen eivät tajua itse erota tehtävästään heidät tulee erottaa välittömästi. Nykyisen talouslaman, perheiden ahdingon, nousevan työttymyyden ja yhteiskunallisen hädän keskellä ei voi kuin kauhistella kuinka kahden korkeassa aseman olevan hyväpalkkaisen ja suurituloisen Helsingin kaupungin virkamiehen verorahoin kustantamat kulutusjuhlat ovat karanneet valvonnasta.

Voutilaisen ja Kokkosen toiminta osoittaa täydellistä vieraantumisen merkkejä yhteiskunnan realiteeteistä. Kummatkin henkilöt ovat epäpäteviä niihin tehtäviin joihin heidät on Helsingin kaupungin organisaatiossa valittu. Kosketus tavalliseen kaupunkilaiseen ja veronmaksajaan on kadonnut.

Paavo Voutilaisen ja Paula Kokkosen on erottava välittömästi!

Missä on kiusaajan oikeusturva?

Koulukiusaamista tapahtuu valitettavan usein. Yksittäinen riita tai sanaharkka ei kuitenkaan ole kiusaamista. Jos häirintä on jatkuvaa tai suunnitelmallista ja kohdistuu aina samoihin henkilöihin, voidaan puhua koulukiusaamisesta. Kenenkään ei pitäisi joutua koulukiusaamisen kohteeksi. Pitkään jatkuvan kiusaaminen aiheuttaa vakavia jopa itsetuhoisia ongelmia ja harvan lapsen itsentunto kestää niitä kolhuja joita koulukiusaaminen tuo tullessaan. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja antoisaan koulupäivään.

Vanhemmilla ja erityisesti opettajilla on tärkeä velvollisuus puuttua tapahtumiin ja estää kiusaaminen. Myös ennaltaehkäisevä työ koulussa ja kotona on erityisen tärkeää. Monissa kouluissa on erilliset suunnitelmat ja ohjelmat kiusaamistapausten ennaltaehkäisemiseen ja käsittelyyn. Kuulostaako hyvältä? Valitettavasti monin paikoin kiusaamisen selvittelyssä ja itse selvittelyprosessiin liittyvässä salailussa on menty liian pitkälle. Myös kiusaajalla tai kiusaajaksi väitetyllä on oikeuksia.

Joissakin kouluissa on yleistymässä toimintamalli, jossa käytännössä kuka tahansa lapsi voi syyttää anonyymisti ketä tahansa kiusaamisesta. Kiusaajaksi syytetyt lapset otetaan erityisopettajan, kuraattorin tai rehtorin kanssa keskusteluun. Lapset määrätään kirjoittamaan alle "sopimus", jossa he lupaavat olla enää kiusaamatta. Asiaa käsitellään kuin kyseiset lapset olisivat varmasti syyllisiä. Syyllisyyden arviointi perustuu monesti ainoastaan muiden kertomukseen ei näyttöön. Vanhemmille asia kerrotaan faktana. Kun vanhemmat kysyvät ketä heidän lapsensa on kiusannut, miten ja kuka asian on nähnyt tai miten asia on opettajien toimesta todennettu, seuraakin yllätys. Opettajat eivät kerro. Heidän mielestään lapsella jota on kiusattu tai lapsilla jotka ovat todistaneet kiusaamisen tapahtuneen on oikeus anonymiteettiin. Nämä tiedot eivät kuulu syytetylle lapselle tai heidän vanhemmilleen. Käytännössä menettelyllä viedään syytetyiltä lapsilta mahdollisuus puolustautua. Tilannetta voisi verrata aikuisten maailmaan jossa henkilö pidätetään ilman että hänelle kerrotaan mistä häntä syytetään, kuka syyttää ja mitä hänen väitetään tehneen. Tilanteessa on paha puolustaa itseään kun ei ole tiedossa miltä pitäisi puolustautua.

"Huomasin että tyttärellä oli jotain pielessä. Hän ei enää innokkaana lähtenyt kouluun ja itseasiassa väitti monina aamuina olemattomia vatsakipuja. Yritin keskustella asiasta, mutta en saanut tapahtumaan mitään selkoa. Viikon kuluttua kotiin tuli kirje koulun kuraattorilta. Hänen mukaansa tyttäreni luokalla esiintyi kiusaamista ja niiden lasten kanssa jotka on tunnistettu kiusaajiksi on tehty kirjallinen sopimus jossa he lupaavat olla kiusaamatta. Samalla asiasta on keskusteltu useaan otteeseen lasten kanssa, lähinnä siitä mitä kiusaaminen on ja mikä muista lapsista voi tuntua kiusaamiselta. Olin hämmästynyt, en olisi halunut uskoa tätä tyttärestäni, koska niin moneen kertaan asiasta on puhuttu kotonakin, ihan yleiselläkin tasolla. Keskustelin kuitenkin asiasta heti samana iltana lapseni kanssa. Hän kiisti itkuisena jyrkästi koskaan kiusanneensa ketään. Hän kertoi että eränä päivänä oli erityisopettaja tullut luokkaan ja ottanut hänet keskusteluun toiseen huoneeseen ja muutaman hänen kaverinsa. Erityisope oli kertonut että heidät oli nimetty mahdollisiksi kiusaajiksi ja asiasta pitäisi keskustella. Viikkoa myöhemmin lapset olivat joutuneet allekirjoittamana sopimuksen jossa lupaavat että he eivät enää kiusaa. Tyttäreni ei omien sanojensa mukaan tiennyt ketä hänen väitettiin kiusanneen. Hän kertoi ettei ole tehnyt mitään, mutta sillä ei ollut vaikutusta asiaan. Hänen oli pakko kirjoittaa sopimus jossa lupaa että ei jatka kiusaamista. Tuntui kyllä aika uskomattomalta. Soitin suoraan erityisopettajalle. Hän kertoi että tilanne oli luokassa se, että yksi lapsi on joutunut kiusaamisen kohteeksi. Sekä tämä lapsi, että kaksi hänen kaveriaan ovat kertoneet tyttäreni ja hänen kavereiden olevan kiusaajia. Kysyin erityisopettajalta, miten on mahdollista että tytärtäni syytetään kiusaamisesta, eikä hänelle edes kerrota ketä hänen väitetään kiusanneen, miten ja milloin. Erityisopettaja kertoi tämän olevan normaali menettely. Näin suojellaan kiusattua ja niitä lapsia jotka ovat olleet paikalla ja kertoneet asiasta. Kerroin että tyttäreni väittää kivenkovaan, että hän ei ole ketään kiusannut ja on kovin hämmentynyt ja ahdistunut siitä että häntä syytetään jostain mitä hän ei ole tehnyt ja pistetään allekirjoittamaan ja lupaamaan paperilla olla tekemättä sellaista mitä hän ei koskaan ole tehnyt. Kysyin erityisopettajalta suoraan, kuka tämä kiusattu lapsi on. Erityisopettaja kieltäytyi kertomasta ja sanoi vielä että asia osataan kyllä hoitaa täällä koulussa. Kerroin oman mielipiteeni. Ei ketään voi noin vain syyttää kiusaamisesta. Loppujen lopuks viikkojen kuluttua selvisikin että tyttär ei ole kiusannut ketään, hän on vain ollut paikalla kun toista lasta on kiusattu, joten samalla tullut itse sitten leimatuksi kiusaajaksi. Opettajat myönsivät asian olevan näin, mutta samaan hengenvetoon vielä totestivat että lapseni on ollut kuitenkin mukana, vaikka ei suoranaisesti ole osallistunut kiusaamiseen, koska on ollut paikalla eikä ole tehnyt mitään. Siis, ihan uskomatonta. On aika paljon vaadittu lapselta että hänen pitäisi mennä riitoihin väliin, kun eivät sitä tee aikuisetkaan." (Helsinkiläisen koululaisen vanhemman kirje)

Jokaisella lapsella on oikeus käydä turvallisesti koulua, siitä varmasti kaikki ovat samaa mieltä. Aina kuitenkin pitäisi muistaa että päämäärä tai tarkoitus, olivat ne kuinka jaloja tahansa, eivät voi pyhittää keinoja. Lapset näkevät monet tilanteet huomattavan eritavoin kuin aikuinen. Lähellä seissyt lapsi voi tuntua toisesta kiusaajalta pelkästään sen takia että hän on ollut paikalla. Tosaalta, lapsi voi myös pelätä kiusaajaa ja valita syylliseksi helpomman kohteen. Tilanteet pitää pyrkiä ratkaisemaan niin että "pahaa oloa" ja ahdistusta ei siirretä lisäksi myös syyttömien niskaan. Yhteistyö luokan kaikkien vanhempien kanssa on erityisen tärkeää jotta myös kotia välittyisi viesti luokan tapahtumista. Jos opettajat päättävät kohdistaa toimenpiteitä lapseen niistä on aina kerrottava viipymättä vanhemmille, jotta vältytään tilanteilta ettei kotona tiedetä mikä lapsella on hätänä. Lapsethan näistä asioista eivät yleensä puhu. Poikkeava elämäntilanne näkyy käyttäytymisessä.

Onko sivusta katsova lapsi sitten syyllinen kiusaamiseen? Ei ole. Lapsi toki saattaa myötävaikuttaa kiusaamistapahtumaan olemalla paikalla, koska monesti yleisö saattaa vain pönkittää lisää kiusaajan itsetuntoa ja pahentaa tilannetta. Syylliseksi katsojaa ei voi kuitenkaan sanoa. Sitä lapset perässä mitä aikuiset edellä. Aikuisten maailmassa harva menee puuttumaan kinasteluihin ja tappeluihin vaikka kuinka olisi nähtävissä että toinen osapuoli on alakynnessä. Aikuiselta väliinmenoa voi jo vaatia sekä edellyttää, mutta ei pieneltä lapselta.

Vaikka pienet lapset eivät olekaan oikeustoimikelpoisia, on heillä kuitenkin oikeus asioidensa rehelliseen ja avoimeen käsittelyyn. Tuntuu suorastaan kestämättömältä kiristykseltä, että yhteiskunnan heikompiosaista, joka ei pysty muutoinkaan puolustautumaan opettajan auktoriteetin edessä, voidaan syyttää tahallisesta teosta ilman että hänelle annetaan mahdollisuutta puolustautua, salaamalla asian käsittelyyn ja tekoon liittyvät oleelliset tiedot. Lapsille pitäisi pystyä osoittamaan jo pienestä pitäen oikeaa roolimallia ja arvomaailmaa aikuistumisesta ja aikuistumiseen liittyvistä vastuista ja velvollisuuksista. Uskallan väittää että monelle lapselle on kiusatuksi tulemista vastaava kokemus joutua kirjoittamaan omalla nimellään "sopimus" jossa lupaa olla kiusaamatta, siis tekemättä jotain mihin ei ole edes syyllistynyt.

Lue myös:
Lasten oikeus päivähoitoon

Työehdot - pidä oikeuksistasi kiinni

Työsuhteen päättämiseen ja irtisanomiseen liittyviä kysymyksiä on tullut paljon. Työsuhteeseen liittyviin asioihin on hyvin vaikea vastata kattavasti koska työlainsäädännön lisäksi tilanteisiin vaikuttavat mahdolliset työehtosopimukset ja työsopimuksessa olevat ehdot. Ammattiliittoon kuuluminen on ainoa tapa varmistaa itselleen edes jonkinlaista juridista apua irtisanomistilanteessa ja jos irtisanominen on tehty laittomasti, myös juridista taitoa asian viemiseksi tuomioistuimeen. Kiristyneen taloudellisen tilanteen takia monissa yrityksissä on otettu käyttöön hyvinkin raskaat menetelmät kulujen karsimiseksi. Valitettavan usein nämä toimenpiteet kohdistuvat suoraan henkilökuntaan, enemmän tai vähemmän laillisin menetelmin. Työnantajan sanaan luottaminen on typerin teko mitä työntekijä voi tehdä. Artikkeliin on kerätty muutamia asioita yhteenvetona.

Työsuhteen ehdoista tai työsopimuksen päättämisestä neuvotteleminen

Älä milloinkaan suostu erillisellä yhteisellä sopimuksella päättämään työsuhdetta työnantajan kanssa. On täysin laillista, että työsopimus voidaan päättää yhteisellä sopimuksella. Sopimuksen tekoon tarvitaan kuitenkin kummankin osapuolen hyväksyminen. Tällaisia tilanteita voivat olla tapaukset jossa työnantajalla ei ole oikeutta tuotannollisiin ja taloudellisiin irtisanomisiin, mutta työnantaja haluaa silti päästä tietystä työntekijästä tai osasta työntekijöitä eroon. Työntekijän kannalta tällaisen sopimuksen tekemisessä ei ole mitään järkeä. Käytännössä sopimuksen sisällöstä riippuen työntekijä saattaa luopua irtisanomisajan korvauksistaan. Koska kyseessä on yhteinen sopimus, myös työvoimatoimisto katsoo työntekijän edesauttaneen työsuhteen päättämistä ja määrää työttömyyskorvaukselle pitkän karenssiajan. Työnantajan kannalta tällainen sopimus on ihanteellinen, koska tällöin työntekijältä evätään käytännössä myös mahdollisuus riitauttaa työsuhteen päättämiseen liittyvät perusteet työtuomioistuimessa. Sopimusehtoihin on yleensä nimittäin kirjattu, että sopimuksen allekirjoittaneilla ei ole vaatimuksia toisiaan kohtaan.

Työntekijä voi tällaiset neuvottelutilanteet kohdata äärimmäisen painostaviksi ja työnantaja voi oikeasti käyttää menetelmiä, kuten uhkailuja, joissa työntekijälle ei anneta muuta mahdollisuutta kuin allekirjoittaa sopimus. Sopimus voidaan mitätöidä myöhemmin oikeudessa jos työntekijä pystyy osoittamaan että häntä on sopimusneuvottelutilanteessa uhkailtu tai painostettu asiattomasti. Toteen näyttäminen voi kuitenkin olla mahdotonta. Muista, että sinun ei tarvitse allekirjoittaa mitään sopimusta ellet tahdo. Sinulla on oikeus pyytää luottamusmies tai oma edustajasi paikalle. Tallenna neuvottelussa käymäsi keskustelu todistusaineistoksi. Vaikka keskustelun tallentaminen onkin laillista ilman vastapuolen lupaa, älä kerro tallennuksesta työnantajalle koska työantaja voi periaatteessa tulkita tilanteen lojaalisuuden puutteeksi ja irtisanoa työsopimuksen luottamuspulaan vedoten.

Irtisanomistilanne

Nauhoita keskustelu. Vaikka keskustelun tallentaminen onkin laillista ilman vastapuolen lupaa, älä kerro tallennuksesta työnantajalle. Pyydä paikalle luottamusmies tai muu edustajasi. Keskustele asiallisesti tai kuuntele. Sinun ei tarvitse allekirjoittaa irtisanomisilmoitusta tai mitään muutakaan sopimusta ennen kuin olet päässyt rauhoittumaan ja sisäistämään tilanteen. Esimiehesi voi kokea tai esittää kokevansa tilanteen ahdistavaksi ja siten edesauttaa oman tilanteensa tai työantajan etujen toteutumista vedoten tunteella ja ymmärtämisellä irtisanomistilanteen sujuvaan toteutumiseen. Tämä ei ole kuitenkaan sinun ongelmasi. Olet vastuussa ainoastaan itsestäsi ja ainoa etu jota sinun tulee katsoa on omasi, ei työnantajan.

Työsuhteen ehtojen muuttaminen

Työnantaja ei voi muuttaa yksipuolisesti työsuhteeseen liittyviä ehtoja jotka on määritelty esimerkiksi työsopimuksessa. Ainoa tapa muuttaa työehtoja on käyttää irtisanomisperustetta. Eli työnantajalla tulee olla taloudelliseen tai tuotannolliseen syyhyn oikeuttava irtisanomisperuste. Tällöin käytännössä työnantaja irtisanoo edellisen työsopimuksen ja tarjoaa tilalle uutta heikompitasoista. Uusi työsopimus ei kuitenkaan astu voimaan ennen edellisen irtisanomisajan päättymistä.

Ylitöiden teettäminen

Ihmisten irtisanominen aiheuttaa yleensä lisää työkuormaa yritykseen jääville, vaikka laki edellyttääkin irtisanottavien työtehtävien loppumista tai oleellista vähentymistä. Ylitöistä sopimiseen tarvitaan kummankin osapuolen, työntekijän ja työnantajan suostumus. Työntekijä ei voi tehdä ylitöitä ja vaatia ylityökorvauksia ellei asiasta ole sovittu työnantajan kanssa. Työnantaja ei voi pakottaa työntekijää tekemään ylitöitä. Ongelmia syntyykin silloin kun työntekijä haluaa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ja suuren työmäärän takia tekee töitä myös työajan ulkopuolella ilman erillistä korvausta. Voitte arvata että tämä sopii työnantajille paremmin kuin hyvin.

Ylempien toimihenkilöiden osalta menetelmästä on tullut käytäntö. Ihmisiä irtisanotaan ja jäljellä olevat työt ohjataan muille henkilöille jotka entisestään joutuvat tekemään yhä enemmän töitä joiden suorittamiseen normaalityöaika ei riitä. Olit sitten työntekijä, toimihenkilö tai ylempi toimihenkilö sinun ei tarvitse tehdä töitä enempää kuin työsopimuksessa määritelty työaika. Jos haluat tehdä, sovi asiasta työnantajan kanssa ylityökorvauksineen. Ilmaiseksi ei omaa vapaa-aikaansa kannata myydä eikä työnantaja voi tähän pakottaa. Työnantajan vastuulla on järjestää työkuorma siten, että se ei ole kohtuuton työntekijän tai toimihenkilön näkökulmasta ja siten, että työtehtävät pystytään hoitamaan normaalin työajan puitteissa.

Lomautus

Työntekijät voidaan lomauttaa vain taloudellisten ja tuotannollisten syiden takia, samoin perustein kuin työnantajalla olisi oikeus työsuhteen irtisanomiseen. Lomauttaminen koskee vain toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia, ei määräaikaisuuksia, ellei määräaikainen työntekijä toimi tehtävässään vakinaisen työntekijän sijaisena. Muistakaa, että työnantaja ei voi työntekijän irtisanomisen jälkeen lomauttaa häntä irtisanomisaikana välttyäkseen irtisanomisajan palkan maksusta.

Työsuhteen päättäminen

Työantaja voi irtisanoa työntekijän tuotannollisista tai taloudellisista syistä tai työntekijän toiminnasta johtuvien seikkojen takia. Tällöin noudatetaan irtisanomisaikaa ja irtisanomisajan palkan maksua. Irtisanomisaika on lakisääteinen ja on riippuvainen työsuhteen kestosta. Jos työsuhde on kestänyt enintään yhden vuoden, irtisanomisaika on 14 päivää. Työsuhteen kestäessä 1-4 vuotta, irtisanomisaika on 1 kk, 4-8 vuotta 2 kuukautta, 8-12 vuotta 4 kk ja yli 12 vuotta kestänyt työsuhde oikeuttaa 6 kk palkalliseen irtisanomisaikaan. Työsuhteen irtisanomiseen vaikuttavia seikkoja eivät varmasti ole laissa erikseen luetellut tapaukset, esimerkiksi työntekijän sairaus, tapaturma tai vamma jotka eivät oleellisesti ja pitkäaikaisesti vaikuta työtehtävien tekemiseen, työtaisteluun osallistuminen, työntekijän poliittiset, uskonnolliset tai muut mielipiteet eikä myöskään työntekijän käyttämät oikeudelliset menetelmät tai oikeusturvakeinot työnantajaa vastaan.

Irtisanottaessa kannattaa varmistaa onko työssäolovelvollisuutta irtisanomisaikana. Pitäkää huoli että saatte selkeän vastauksen, mieluiten kirjallisena, työvelvollisuudesta. Joko sitä on tai ei ole. Älkää tyytykö epäselvään tilanteeseen jossa työnantaja voi pyytää irtisanomisaikana töihin milloin tahansa. Irtisanomisaikana ei periaatteessa voi siirtyä toisen työnantajan palvelukseen. Tässäkin tapauksessa on kaksi vaihtoehtoa. Työntekijä voi sanoa itsensä irti irtisanomisaikana, jolloin irtisanomisaika lyhenee yhteen kuukauteen ja tämän jälkeen hän voi aloittaa työt uuden työnantajan palveluksessa. Jos työvelvollisuutta ei ole, mikään ei tietystikkään estä uuden työn ottamista vastaan vanhan työn irtisanomisaikana ja nauttia kahdesta palkasta yhtäaikaa. Tästä on vain syytä olla hiljaa.

Työnantaja voi purkaa työsopimuksen päättymään välittömästi. Tällöin irtisanomisaikaa ei ole, mutta työntekijällä on oikeus saada palkkansa koko kuluvalta päivältä. Työsuhteen purkaminen on äärimmäinen toimenpide ja edellyttää työntekijän puolelta vakavaa rikkomusta. Tällaisia ovat yleensä työturvallisuuden törkeä vaarantaminen, työntekijä loukkaa törkeästi työnantajaa tai tämän perheen jäseniä tai työntekijä toistuvasti ja tahallaan jättää työvelvollisuutensa täyttämättä varoituksista huolimatta. Mikäli myöhemmin kävisi ilmi että kyseessä olisi ollut irtisanomisperuste eikä purkuperuste, työntekijällä on oikeus irtisanomisajan palkkaan.

Määräaikaisen työsuhteen irtisanominen tai päättäminen

Määräaikainen työsuhde on voimassa sopimuksessa määriteltyyn päättymishetkeen asti. Työnantaja ei voi irtisanoa sopimusta edes tuotannollisen ja taloudellisin syin kesken sopimuskauden. Työntekijä ei myöskään voi päättää määräaikaista työsopimusta kesken sopimuskauden vaikka haluaisikin. Työntekijän kannalta olisikin oleellista, että määräaikaisessa työsopimuksessa olisi erillinen lauseke jossa todetaan, että työsopimus on työntekijän irtisanottavissa työsopimuslain mukaisin irtisanomisperustein ja irtisanomisajoin.

Työhön palaaminen laittoman irtisanomisen jälkeen

Toisin kuin Ruotsissa, Suomessa työnantajalla ei ole velvollisuutta ottaa laittomasti irtisanomaansa työntekijää takaisin töihin. Tämä tilanne mahdollistaa Suomessa "laillisen" tavan sanoa laittomasti työntekijä irti. Ainoana "sanktiona" on sakko ja pienimuotoinen korvaus. Monet suuret yritykset laskevatkin tämän perusteella mikä korvausvastuu heille syntyy hankalan työntekijän työsopimuksen irtisanomisesta tai purkamisesta mikäli työntekijä edes vie asiaa työtuomioistuimen käsiteltäväksi. Suomessa työntekijästä pääsee aina eroon vaikka laittomasti irtisanomalla. Käytäntö on osoittanut, että työnantajille lainvastaisesta menettelystä ei käytännössä ole sanktioita.

Sairausloma

Pääsääntöisesti sairausloma kannattaa aina varmistaa lääkärintodistuksella. Työpaikalla voi olla sopimus tai käytäntö esimerkiksi kolmen päivän sairauspoissaolosta johon riittää työntekijän oma ilmoitus. Työantajalla on kuitenkin aina oikeus pyytää lääkärintodistus poissaolosta. Jos oma ilmoitus työpaikalla on pitkään vallinnut käytäntö, työnantaja ei voi muuttaa lääkärintodistuksen näyttövelvollisuutta taannehtivasti. Eli jos käytäntö on ollut, että omailmoitus sairaudesta riittää, työantaja ei voi jälkeenpäin vaatia lääkärintodistusta. Työnantaja voi kuitenkin ilmoituksellaan muuttaa käytännön ilmoitushetkestä eteenpäin.

Vuosiloma

Työantaja saa määrätä vuosiloman paikan. Vuosiloman hyväksyminen katsotaan sopimukseksi. Mikäli työnantaja muuttaa vuosiloma-aikaa hyväksymisensä jälkeen työnantaja on korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta. Tällaisia vahinkoja voisivat olla vaikka etukäteen maksettujen lomatkojen peruuttamisesta aiheutuneet kulut. Vuosilomalla työntekijän ei tarvitse olla työnantajan käytettävissä. Helpoin tapa on sulkea työsuhdepuhelin ja hankkia oma yksityinen kännykkä jonka numeroa ei anna työnantajalle. Tätä puhelinta voi käyttää loma-aikana jos ei halua yhteydenottoja työpaikalta.

Hätätyö

Työntekijällä ei ole velvollisuutta työskennellä työnantajalle työajan ulkopuolella. Hätätyö ei tarkoita sitä, että työntekijä olisi velvollinen milloin tahansa saapumaan töihin työnantajan käskystä silloin kun työnantaja katsoo kyseessä olevan hätätilanteen. Hätätyö on määritelty työaikalain 21§. Kun ennalta arvaamaton tapahtuma on aiheuttanut keskeytyksen säännöllisessä toiminnassa tai vakavasti uhkaa johtaa sellaiseen keskeytykseen tai hengen, terveyden tai omaisuuden vaarantumiseen, saa säädettyjä tai sovittuja säännöllisiä työaikoja pidentää siinä määrin kuin mainitut syyt sitä edellyttävät, kuitenkin enintään kahden viikon ajan. Tästä toimenpiteestä työantaja joutuu tekemään viivytyksettä kirjallisen ilmoituksen työsuojelupiiriin. Työntekijän kutsuminen hätätyöhön edellyttää että työnantaja saa työntekijän kiinni ja pystyy antamaan ilmoituksen. Työntekijällä ei ole velvollisuutta olla millään tavoin varalla vain sen takia jos jotain sattuisi. Tämä ei siis ole syy minkä perusteella työnantaja voisi vaatia työntekijää pitämään työsuhdepuhelinta auki tai olemaan muutoin tavoitettavissa esimerkiksi loma-aikana.

Lue myös
Kun mikään ei riitä

Nordean suuri VISA puhallus, osa II

Luottokunnan myöntämät Nordea VISA kortit siirtyvät toukokuussa Nordea pankin hallintaan. Voimassaolevat sopimukset Luottokunnan kanssa sanotaan irti ja asiakkaat ovat pakotettuja hyväksymään Nordean uudet korttiehdot jos haluavat VISA korttinsa toimivan jatkossakin. Nordean ja Luottokunnan järjestämä siirto-operaatio on ollut fiasko alusta asti. Asiakkaille annettu tieto niin Nordean kuin Luottokunnankin asiakaspalvelussa on vaihdellut viikottain laidasta laitaan. Uudet sopimusehdot rajoittavat VISA kortin normaalia verkkokäyttöä kohtuuttomasti ja osittain lainvastaisesti. Kortin vuosimaksu kallistuu Nordealle siirryttäessä pahimillaan satoja prosentteja. Uudet luottorajat on määritelty asiakaskohtaisesti siten, että joissakin tapauksissa kortin käyttäminen toukokuun jälkeen saattaa edellyttää asiakkaalta useamman kuukauden VISA laskun maksamista. Nordea on järjestänyt VISA uudistuksellaan todellisen puhalluksen jossa asiakasta viedään kuin vierasta sikaa. Onneksi moni asiakas onkin tajunnut olla hyväksymättä korttiehtoja eikä ole suostunut Nordean käsittämättömän mielivallan uhriksi.

Lue blogin aikaisempi artikkeli: Nordean suuri VISA puhallus

Suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut Nordean VISA kortin uudet sopimusehdot. Nordean korttiehdot nimittäin yksiselitteisesti kieltävät kortin käyttämisen verkkokaupoissa jotka eivät käytä verified by VISA palvelua. Kyse on kortin varmennuspalvelusta eikä siitä että kauppias olisi jollain tavoin hyväksytty VISA kauppias. Jos verkkokauppa kelpuuttaa VISA kortin, kauppiaalla on sopimus VISA kortin myöntäjän kanssa kortin käytöstä. Nordean korttiehdoissa VISA kortin käyttöä rajoitetaan, mutta asiakaspalvelussa sopimusehtojen rikkomiseen suorastaan kehoitetaan. Miksi? Suomessa kuluttajalainsäädännön ja korkeimman oikeuden päätöksen perusteella kortin myöntäjä vastaa kauppiaan tekemistä sopimusrikkomuksista. Eli jos asiakas ei saa tilaamaansa ja VISA kortilla maksamaansa tuotetta kortin myöntäjä on vastuussa kauppiaan sopimusrikkomuksen aiheuttamasta vahingosta. Tämä koskee VISA kortin käyttöä myös silloin kuin on ostettu tuotteita verkkokaupasta joka ei käytä verified by VISA palvelua. Tämä vastuuvahinko on yksi nimenomainen syy miksi Nordea yrittää pyristellä irti sopimusehdoin lainmukaisista velvotteistaan rajoittamalla kortin käyttöä sopimusehdoissa, mutta samaan aikaan korttimaksujen provisiot mielessä kehoittaa asiakkaitaan käyttämään korttia myös muissakin palveluissa.

Kun korttiehdoista yritettiin kysellä Nordean asiakaspalvelusta vastaus vaihtui melkein viikottan. Ensimmäiset vastaukset tammikuussa olivat sekavia, mutta pääsääntöisesti Nordean asiakaspalvelu totesi että asiakas vastaa VISA kortilla tehdyistä ostoksista jotka on tehty muualla kuin verified by VISA palvelua käyttävissä verkkokauppoissa. Asiat tietenkin ratkaistaan tapauskohtaisesti. Mikä siis tarkoittaa käytännössä asiakkaan varallisuutta Nordea pankissa. Myöhemmin helmikuussa pankin asiakaspalvelu kertoi että kortinhaltija saa toki käyttää korttiaan myös muissa verkkokaupoissa jos tuntee ne turvalliseksi ja on aikaisemminkin käyttänyt kauppiaan palveluja. Ohje sinänsä on jo suoraan ristiriidassa allekirjoitettujen sopimusehtojen kanssa. Nordean asiakaspalvelu siis kehoitti asiakkaitaan rikkomaan pankin itse määrittämiä sopimusehtoja. Maaliskuussa Nordean asiakaspalvelu vastasi jo täysin Nordean omien korttiehtojen vastaisesti. Asiakas saa käyttää korttiaan muissakin kuin verfied by VISA palveluissa ja kortin myöntäjä vastaa myyjän sopimusrikkomuksista.

Miten on mahdollista että pankki ohjeistaa asiakkaitaan käyttämään myöntämäänsä korttia omien korttiehtojensa vastaisesti? Eikö korttiehdot pitäisi korjata ajantasalle vallitsevan ohjeistuksen mukaisiksi? Mitä luulette tapahtuvan jos asiakkaalle tulee ongelmia verkkokaupan kanssa ja vahingon määrä on huomattava? Kumpi on pätevämpi tulkinta, se miten asiakaspalvelu on ohjeistanut kortinhaltijaa toimimaan vai se mitä lukee asiakkaan allekirjoittamissa sopimusehdoissa?

On käsittämätöntä että Nordean kaltainen pankki saa mellastaa rauhassa ja antaa epäluotettavaa ja harhaanjohtavaa tietoa asiakkailleen viranomaisten puuttumatta asiaan lainkaan. Kuluttajavirastosta olisi odottanut jonkinlaista kannanottoa Nordean touhuihin. Onhan kyse isosta määrästä kuluttajia joita Nordean venkoilu koskettaa. Kuluttajavirasto on kuitenkin katsonut tämän vuoden tiedotteissaan tärkeimmäksi selvittää leijuvien lyhtyjen vaarallisuutta ja Madonnan konserttilippusotkua kun antaa Nordean asiakkaille heidän tarvitsemaansa apua. Asiasta on todistettavasti informoitu kuluttajavirastoa, joten tilanne on varmasti tiedossa.

Osa Nordean asiakkaista on päättänyt vaihtaa pankkia ja kieltäynyt hyväksymästä Nordean VISA korttiehtoja. Ei ole tiedossa paljonko näitä asiakkaita on, mutta nähtävästi puhutaan merkittävistä määristä koska viimeinen takaraja ehtojen hyväksymiselle tammikuun lopusta pidennettiin pitkälle kevääseen.

Nordea mainostaa VISA korteilleen lisäksi erillistä vakuutusta joka antaa VISA kortilla tehdyille ostoksille lisäturvaa tuotteessa olevien virheiden ja tavaran toimituksen viivästymisen tai kauppiaan sopimusrikkomuksen varalle. Käytännössä korttivakuutuksen sopimusehdot rajoittavat vastuun pienemmäksi kuin mitä Suomessa määritellään lakisääteisesti. Eli Nordean VISA korttien mukana tuleva ylimääräinen vakuutus antaa huomattavasti suppeamman turvan esimerkiksi virhevastuiden osalta kuin mitä Suomen kuluttajalainsäädäntö takaa ilman ylimääräisiä vakuutuksiakin. Tässä kohdin Kuluttavirasto on hivenen ryhdistäytynyt asiassa ja sentään suostunut kommentoimaan tilannetta Taloussanomien sivuilla.

Entä Nordean uudet credit/depit kortit? Korttien toimivuutta on kritisoitu laajalti ja niiden käytöstä on raportoitu mittavia ongelmia. Mitä ihminen tekee ulkomailla kortilla joka ei toimi?VISA kortilta voi ja pitää edellyttää sinänsä idioottivarmaa maksukelpoisuutta. Maksamisen pitää onnistuu viimeistään vanhanaikaisesti höyläämällä jos ei muuten. Kun ongelmia uusien korttien käytössä ilmenee ja kuluttajalle aiheutuu vahinkoa, pankki ei asialle korviaan lotkauta. Eipä tietenkään! Asiahan on selvästi kerrottu sopimusehdoissa, joihin kyllä vedotaan silloin kun tilanne on pankin kannalta epämielyttävä.

Sen lisäksi että osa korteista ei toimi kuten luvataan, Nordea myös mainostaa kuluttajille harhaanjohtavasti kortteihin liittyviä vakuutuksia ja myös samaan aikaan kehoittaa asiakkaitaan käyttämään korttejaan sopimusehtojen vastaisesti. Tarkoituksena on ensin kerätä tuotot korttimaksuista ja ongelma tilanteissa siirtää vastuun asiakkaiden harteille. Kuka oikeasti haluaa olla tällaisen pankin asiakas?

Lue myös:
Nordean suuri VISA puhallus
Luotonantaja vastaa epäonnistuneista ostoksista
Kuluttajan oikeudet

Lex Nokia oikeus urkkia

Lex Nokia on hyväksytty eduskunnassa ja tasavallan presidentti Tarja Halonen on allekirjoittanut lain. On sikäli sääli että presidentillä ei ollut uskallusta pyytää korkeimmaltaoikeudelta lausuntoa Lex Nokian perustuslainmukaisuudesta. Toisaalta tämä ei ollut yllätys kun tiedossa oli minkälaisen massiivinen painostuksen Nokia ja elinkeinoelämä keräsi Lex Nokian taakse. Viimeinenkin tukipylväs suomalaisen kansanvallan ja demokratian välillä kaatui kun valtion päämieskin antautui terrorismin edessä. Vaikka mitä se kansan ääni Tarja Halosta olisi kiinnostanutkaan. Viimeinen kausi presidenttinä ja edessä järjestetty hyväpalkkainen eläkevirka. Taistelu ei kuitenkaan ole kokonaan ohi sillä Electronic Frontier Finland Ry (EFFI) on luvannut viedä asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. Vaikka ihmisoikeustuomioistuin toteaisikin Lex Nokian perustuslainvastaiseksi ja päättelisi Lex Nokian loukkaavan kansalaisten oikeuksia yksityisyyteen, en usko että muutoksia tulisi langettavasta päätöksestä huolimatta. Suomen hallituksella ja viranomaisilla kun ei ole tapana ollut noudattaa ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä aikaisemminkaan joten miksi sitten Lex Nokian tapauksessa.

Lex Nokia astuu voimaan 1.6.2009. Työnantajien jotka haluavat käyttää Lex Nokiaa työntekijöidensä yksityisyyden urkkimiseen tulee tehdä asiasta ilmoitus tietosuojavaltuutetulle. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on arvioinut että valvontailmoitusten käsittely ei tule olemaan halpaa yrityksille. En kuitenkaan usko että muutamankaan tuhannen euron lasku ilmoitusten käsittelystä on kovinkaan suuri este suurimmalle osalle yrityksiä. Tietysti on täysin eria asia viitsivätkö yritykset edes tehdä ilmoitusta Lex Nokian käyttämisestä. Kiinni jäämisen riski urkintalain käyttämisestä ilman lainmukaista ilmoitusta on hyvin pieni eikä sanktiotkaan paljoa päälle paina. Yritys voi nyt "laillisesti" suorittaa urkintaa ja päästä eroon epäilyttävistä työntekijöistä yksinkertaisesti irtisanomalla. Laittomasta irtisanomisesta maksettavat korvaukset ja sakot kun ovat myös nykyisen oikeuskäytännön perusteella minimaalisia. Tämäkin yleensä edellyttäisi sitä että työntekijä edes alunperin tietäisi miksi hänet irtisanottiin. Sitäpaitsi jos yritykset elinkeinoelämän johdolla pystyivät painostamaan valtiota säätämään itselleen suotuisia lakeja, ne pystyvät myös painostamaan tuomioistuinta viittaamaan kintaalla yritysten väärinkäytöksille.

Tietosuojavaltuutettu on viranomainen jota säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Siten yritysten tekemien valvontailmoitusten käsittelyyn liittyvä aineisto on julkista tietoa ja sen voi tarvittaessa pyytää tietosuojavaltuutetun toimistosta. Onkin mielenkiintoista nähdä lista kesäkauden jälkeen niistä yrityksistä jotka Lex Nokiaa ovat aikoneet käyttää. Ehkä tästä listasta pitäisi muodostaa uusi mustalista "Lex Nokia yrityksistä" työntekijöille varoituksena työnantajista joiden palvelukseen ei kannata hakeutua. Aivan samoin kuin kuluttajariitalautakunta julkaisee mustaa listaa elinkeinoharjoittajista joiden palveluiden käyttämistä on syytä välttää.

Nyt kun viikko lain lopullisesta hyväksymisestä presidentin allekirjoittamana on kulunut, ensimmäiset IT-alan yritykset lähestyvät jo työnantajia omien tuotteidensa kanssa joiden avulla Lex Nokian mahdollistama urkinta on mahdollisimman helppo toteuttaa ja kuinka urkinta hoituu mahdollisimman automaattisesti ja huomaamattomasti. Hyvä Suomi!

Lue myös:
Kadotettu oikeudenmukaisuus

Televisiomaksutarkastajan kiristyksen kohteena

Ovikello soi kiukkuisen oloisesti. Vedän housut jalkaan ja kiiruhdan aukaisemaan ovea. Kuka siellä nyt tähän aikaan? "Televisiomaksutarkastaja iltaa." Näyttää samalla tarkastajan korttinsa. "Tietojemme mukaan ette ole maksaneet televisomaksua, onko teillä asunnossanne televisio käytössä?". Katson hetken aikaa hölmistyneenä. Televisiota ei ole ollut vuosiin eikä myöskään mitään muutakaan vempainta jolla katsoa televisolähetyksiä. Kuulostaa tietysti kliseeltä, mutta näin se vain on. Elämällä on muutakin tarkoitusta kuin tuijottaa tyhmänä välkkyvää ruutua. "Ei ole televisiota, eikä muutakaan laitetta jolla katsoa televisiolähetyksiä". Tarkastaja katsoo hetken viileästi ja kuikuilee olkani takaa näkyvästä oviaukosta sisään. Etsii tietysti televisiota katseellaan. Ei auta, eikä löydä kun ei laitetta ole tullut hankittua. "Voinko päästä sisälle asuntoon tarkistamaan että asia todella on näin?". Onko hän tosissaan? "Ette voi, ei. Minun ei tarvitse päästää ketään asuntooni jos en halua". Tarkastaja harmistuu kommentistani silmin nähden. "Selvä, määrään teille sitten tarkastusmaksun ja televisiomaksun takaantuvasti vuodelta. Joka kerta kun avaatte minulle oven ja että päästä minua sisään tarkistamaan asiaa saatte maksun uudelleen". Nyt on minun vuoroni ärsyyntyä. Tämä ei varmasti jää tähän.

Edellä kuvattu tapahtuma on todellinen, vaikka repliikkien sisältö ei sanatarkkaan vastaakkaan todellisuutta. Asukas ei tallentanut keskustelua. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä pitänyt. Viestintäviraston suhtautuminen televisiomaksutarkastajan harrastamaan kiristykseen ja hyvän hallintotavan vastaiseen käytökseen oli harvinaisen välinpitämätöntä ja vähättelevää, vaikka vastasivatkin asiasta tehtyyn tiedusteluun.

Perustuslain (11.6.1999/731) 10§ mukaisesti jokaisen yksityiselämä ja kotirauha on turvattu. Toimenpiteiden kohdistaminen kotirauhansuojaamaan paikkaan edellyttää siitä erikseen säädettyä lakia. Televisiomaksutarkastajan toimintaedellytykset on määritelty laissa valtion televisio- ja radiorahastosta (9.10.1998/745). Edellämainitun lain 7§ määrittelee jokaiselle maksuvelvollisuuden television käytöstä. Lain 9§ määrittelee velvollisuuden tehdä ilmoitus käytössään olevasta televisiolaitteesta. Lain 10§ määrittelee viestintävirastolle oikeuden käyttää tarkastajia ja asukkaalle totuudenmukaisen tiedonantovelvollisuuden käytössään olevista televisiolaitteista. Tarkastuksen suorittamisen yhteydessä tulee tarkastajalle tämän pyynnöstä esittää tiedot television käyttäjästä, käytössä olevien televisioiden lukumäärästä ja sijainnista, television käytössäoloajasta ja muista televisiomaksun perinnässä tarvittavista seikoista. Erityisen tärkeää on huomioida että hallituksen esityksessä (34/1998) laiksi valtion televisio ja radiorahastosta todetaan 10§ osalta selkeästi, että televisiomaksutarkastajilla ei ole oikeutta mennä asuntoon sisälle ja asukkaan antama suullinen tieto television olemassaolosta on riittävä: "Samalla esitetään, että tarkastajalla olisi tietty tiedonsaantioikeus tehtäviensä hoitoon liittyvistä seikoista. Tiedot voisi esittää suullisesti eikä esitykseen liittyisi mahdollisuutta tulla kodin oven sisäpuolelle tarkastuskäynnille vastoin asukkaan tahtoa."

Asian pitäisi olla harvinaisen selkeä. Asukas ei saa valehdella televisiolaitteen olemassaolosta ja hänen on kerrottava totuudenmukaisesti tarkastajalle laissa määrittellyt tiedot. Tarkastajan on perustettava päätöksensä asukkaan lausuntoon sekä yleisesti havainnoimiinsa asioihin. Asukkaan ei tarvitse päästää televisiomaksutarkastajaa sisälle asuntoon eikä televisiomaksutarkastaja voi vaatia sisäänpääsyä millään verukkeella.

Viestintäviraston ylitarkastaja vastasi sähköpostitse esitettyyn valitukseen ja sisällöstä kävi edellämainitut periaatteet selvästi esille. Yllätys oli kuitenkin viestintäviraston tulkinta hallintoasioissa noudatettavista käytännöistä.

"Paikalla olevalla henkilöllä on kuitenkin valtion televisio- ja radiorahastosta annetussa laissa säädetty tiedonantovelvollisuus. Hallintoasioissa noudatettavien säädösten ja periaatteiden mukaan selvittämisvelvollisuus on sillä, kuka voi esittää täydellisimmät ja luotettavimmat selvitykset. Oikeuskirjallisuudessa onkin katsottu, että selvittämisvelvollisuus on myös asianosaisella samoin kuin, että asianosaisella on velvollisuus esittää vastanäyttöä osoittaakseen viranomaisen vaatimuksen perusteettomaksi. Hallinto-oikeudet ovat puolestaan katsoneet ratkaisukäytännöissään (yksittäistä ennakkopäätöstä ei ole annettu) vakiintuneesti, että asianosaisen tulee ja tämän on myös mahdollista tarkastuksen suorittamisen yhteydessä tarkastaja sisälle asuntoon päästämällä ja tarkastajalle laitteet näyttämällä esittää selvitys siitä, ettei hänellä ole televisiota käytössä." (ote viestintäviraston ylitarkastajan vastauksesta)

Käytännössä viestintävirasto antaa ymmärtää että viranomainen, voi esittää aina minkälaisen väitteen tahansa jonka kumoaminen vastaväitteellä on asukkaan tehtävä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos tarkastaja ei usko lain mukaisesti annettua suullista selvitystä, tarkastaja voi väittää edelleen television olevan olemassa ilman käytännön todisteita ja asukkaan ainoaksi mahdollisuudeksi todistaa tarkastajan väite perättömäksi on päästä tarkastaja asuntoon toteamaan tilanne. Tämä on täyttä puppua. Käytännössä tällä tulkinnalla viestintävirasto ohittaisi perustuslain sekä hallituksen esityksen lain valtion televisio- ja radiorahaston tulkinnasta siltä osin kuin esityksessä ja laissa todetaan että tarkastajalla ei ole oikeutta mennä asuntoon sisällä ilman lupaa ja asukkaan antama suullinen selvitys on riittävä.

On selvää että viestintäviraston tulkinta televisiomaksutarkastajan ja asukkaan näyttövelvollisuudesta on lain hengen vastainen ja rikkoo räikeästi asukkaan perusoikeuksia ja oikeuksia yksityisyyteen. Yleisesti ottaen väitteen esittäjällä on todistusvelvollisuus. Toki henkilöllä jolla asiaan liittyvä tieto on hallussaan on myös hallinnollisissa asioissa todentamisvelvollisuus tiettyyn rajaan asti. Hallinto-oikeudesta löytyy päätöksiä joissa tarkastaja on todennut television olemassaolon eikä asukas edes ole kiistänyt asiaa. Riitaa on tullut siitä onko kyseisellä laitteella voinut katsoa televisiolähetyksiä, vai onko laite ollut ainoastaan DVD-levyjen katselua varten. Näissä tapauksissa hallinto-oikeus on katsonut että asukkaalla on näyttövelvollisuus televisiolaitteen ominaisuuksista. Nyt kysymys kuitenkin oli siitä, että tarkastaja ei pystynyt toteamaan televisiolaitteen olemassaoloa ja yritti tarkastusmaksulla kiristää asukasta päästämään hänet sisään asuntoon. Hän vahvisti kiristystään toteamalla pystyvänsä määräämään maksun uudelleen aina joka kerta kun hän saapuu ovelle soittamaan ovikelloa. On selvää että tämän suuntainen kiristäminen ei koskaan mene läpi hallinto-oikeudessa eikä mikään oikeuskäytäntö tue tämän kaltaista toimintamallia sanoi viestintäviraston ylitarkastaja asiassa sitten mitä tahansa. Suomessa viranomaisten lakiin perustumaton mielivalta on monissa paikoin räikeän ylimielistä joten viesintäviraston tulkinta asiassa ei sikäli tule yllätyksenä.

Edellämainitun toiminnan laillisuuden ja hyvän hallintotavan mukaisuuden asettaa koetukselle myös tarkastusraportin puuttuminen. Olisi vähintäänkin kohtuullista että tarkastaja kirjoittaisi paikan päällä tilanteesta raportin jonka asukas hyväksyisi totuudenmukaisena. Nyt tarkastaja voi kirjoittaa omassa raportissaan mitä tahansa eikä asukas pysty kiistämään tapahtunutta millään tavoin. Kun vielä huomio viestintäviraston myönteisen asenteen tarkastajien mielivaltaiselle käyttäytymiselle, asukkaalle ei käytännössä anneta mitään mahdollisuuksia todistaa tarkastajan esittämää väitettä perusteettomaksi. Viestintävirasto toimii omien etujensa mukaisesti joten puolueettomuuten ei tosiaankaan kannata luottaa.

En ihmettele yhtään ettei asiasta ole korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksiä. Tässäkin tapauksessa televisiomaksutarkastajan uhkailut ylimääräisistä maksuista olivat tyhjää puhetta. Näyttää selvästi siltä, että viestintävirasto painaa villaisella esille nostetut ongelmatilanteet eikä todellisuudessa asukas koskaan edes saa tarkastajan uhkaamia seuraamuksia. Kyse on vain tavasta kiristää ja peloitella asukas päästämään tarkastaja sisään asuntoon jotta television olemassaolo voitaisiin varmistaa. Tähän ei pidä suostua. Suosittelen seuraavan kerran vähintäänkin televisomaksutarkastan valokuvaamista ja keskustelun tallentamista sekä materiaalin julkaisemista jotta tällainen viranomaisten harrastama mielivaltainen kiristäminen saadaan kuriin. Viestintäviraston toiminnasta voi myös kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Lue myös:
IPTV ja televisiomaksu
Pitääkö televisiomaksu maksaa?
Puheluiden tallentaminen
Keskustelun tallentaminen

Isoveli valvoo

Lex Nokian todennäköisen hyväksymisen myötä Suomi on jälleen ottanut yhden askeleen kohti Kiinalaista valvonta- ja urkintakulttuuria. Lex Nokian hyväksyminen on Suomelle sama kuin 11. syyskuuta amerikkalaisille. Se on päivä jolloin demokratia ja yksityisyydensuoja murhattiin. Lähtökohta on eri, mutta tulos on sama. Suomen valtio, hallitus ja eduskunta joutuivat Nokian ja EK:n ennennäkemättömän suorasukaisen terrorismin kohteeksi. Valitettavasti kädet nostettiin pystyyn ja saimme jokainen huomata, että nykypäivän Suomalaisessa yhteiskunnassa demokraattinen päätöksenteko ja lainsäädäntö ovat kauppatavaraa. Myytävissä sille joka siitä eniten maksaa tai kovimmin kiristää. Korruptio on noussut yhdeksi Suomalaisen politiikan peilikuvaksi.

Perustuslain kunnioittaminen on kadonnut. Toisin kuin muissa sivistysvaltiossa Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta. Lain säädännön tulkinnat perustuslain näkökulmasta käydään läpi Kimmo Stasin johtamassa perustuslakivaliokunnassa. Valitettavasti totuus ei imartele. Valiokunta ei ole tuomioistuin ja päätökset ovatkin puhtaasti poliittistaloudellisia. Lex Nokia on hyvä esimerkki laista joka olisi pitänyt säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä. Valiokunnan päätös oli mitä oli ja Kimmo Sasi on varmasti tyytyväinen tulokseen jolla varmistetaan Lex Nokialle erinomaiset mahdollisuudet mennä läpi eduskunnassa normaalin lainsäätämisprosessin mukaisesti. Nyt annetaan yrityksille ja yhteisöille poliisia suuremmat valtuudet. Tilanne ei myöskään korjaannu sillä, että muutetaan pakkokeinolakia jolla annetaa poliisille samat valtuudet jälkikäteen. Rikostutkinta on säilytettävä aina viranomaisten hallinnassa. Poliisi toimii virkavastuussa, yksityiset yritykset eivät. Kun epämääräisen lain perusteella aikanaan käydään sitten oikeutta, kumman luulette olevan vahvoilla? Yrityksen, joka perustaa toimintansa Lex Nokiaan vai työntekijän?

Suomessa kansalaisten yksityisyydensuojan voimakas kaventuminen ei ole yllätys. Suomi on erityisen kunnostautunut ihmisoikeuksien loukkauksissa. Tieto siitä, että Suomi on euroopan pahimpia omien kansalaisten oikeuksien polkijoita on varmasti shokeerava isku monelle suomalaiselle. Tästä ovat todisteena lukuisat tilastot euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta. Suomi kyllä noudattaa tunnollisesti, suorastaan mallioppilaan tavoin kaikkia EU:n säätämiä direktiivejä, mutta sitä ainoaa instanssia, ihmisoikeustuomioistuinta, jota pitäisi erityisellä tarkkuudella kunnioittaa ja kuunnella, haistatellaan kuin paatunut rikollinen poliisia.

Jollain tavoin koko Suomalaisen politiikan kyvyttömyys ja tietämättömyys heijastuvat ministereiksi valituissa naisissa. Olen jo valmiiksi pahoillani kaikkien naisten puolesta, mutta harvoin näkee niin poliittisesti kyvytöntä ja osaamatonta toimintaa kun olemme saaneet nähdä Karpelan, Lindenin, Luhtasen, Braxin, Hyssälän, Holmlundin ja Thorsin toimissa. Onko puolueilla joku kilpailu menossa siitä kuka palkkaa turhimman naisministerin? Kun katsoi Suvi Lindenin koottuja selityksiä Lex Nokiasta täytyi vain hämmästellä sitä tietämättömyyden ja ylimielisyyden määrää. Sanat olivat valmiiksi istutettu suuhun. Se näkyy ihmisestä kun puhuu asiasta josta mitään ei tiedä. Naisten puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että ei perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasinkaan ajatukset ihan tältä planeetalta olleet. Pitkän aikaa ei kyllä ole tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Todennäköisemmin itkeä.

Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana säädetty lukemattomia lakeja joiden ainoana tarkoituksena on heikentää kansalaisten yksityisyydensuojaa. Näistä kymmenistä muutoksista seuraa pelottava kokonaisuus. Aina kun jotain erityisen pahaa tapahtuu aloitetaan keskustelu yksityisyydensuojan heikentämisestä. Viimeisin ehdotus on heikentää opiskelijoiden ja nuorten yksityisyyttä Jokelan tapahtumiin vedoten. Puhutaan koulusurmien estämisestä. Viranomaisille annetaan mahdollisuus levittää terveydentilaan liittyviä tietoja sellaisille instansseille joille tiedot eivät varmasti kuulu. Jokelan tragedia ei tapahtunut liian tiukan yksityisyydensuojan takia, vaan heitteillejätön. Syyllisiä olivat suomalainen yhteiskunta, Suomen hallitus ja kunnan päätöksenteko, jotka ovat toimillaan ajaneet terveydenhoitojärjestelmän tilanteeseen jossa ihmiset eivät saa hoitoa. Poliitikot kun eivät tunnetusti ole vastuussa mistään, omatunnosta nyt puhumattakaan.

Miten Suomi on sitten menossa kohti Kiinalaista valvontakulttuuria? Kuinka moni tietää että Nokia Siemens tarjoaa isovelivalvontajärjestelmää, "Intelligence Solutions Platformia". Järjestelmää jonka tarkoituksena on profiloida ihmisiä, kerätä tietoja useista eri järjestelmistä ja mahdollistaa kansalaisten ja tiettyjen ihmisryhmien täydellinen valvonta viranomaisten tai muiden instanssien toimesta. Miltä kuulostaa jos sinun puhelintietosi, eläketietosi, pankkitietosi ja -tapahtumasi, palkkatietosi, korttiostokset, rikosrekisteri, liikennevalvonta, kulunvalvonta, ajoneuvorekisteri, vakuutustiedot, passitiedot, matkustustiedot, autonvuokraus, sormenjälkitiedot, DNA-tiedot, sähköposti, VoIP, IP/surffaus -tiedot jne. kerätään yhdeksi isoksi profiiliksi jolla arvioidaan sinun henkilökohtaista riskikäyttäytymistä tai yhteiskuntavastaisuuttasi. Oletko samaa mieltä yleisen totuuden kanssa vai osaatko ajatella omilla aivoillasi ja olet siksi vaarallinen yhteiskunnan päättäjien ja viranomaisten harrastamalle mielivallalle? Järjestelmä on varmasti laiton Suomessa, mutta kuinka kauan? Lex Nokia kuten monet muutkin hiljalleen säädetyt lait ovat osa isompaa kokonaisuutta. Osa tulevaa suomalaista yhteiskuntaa jossa yksilöt ovat tiukasti vartioitu ja ainoa totuus on jokaisen tiedossa, se mikä pääsee läpi sensuurista. Ihan Kiinalaista touhua. Mitä varten se Lex Nokia oikeasti säädettiin?

Nokia Siemensin "Intelligence Solutions Platformin" ajatusmaailmaa voi raottaa bigbrotherawards.net sivustoilta löytyvästä järjestelmäesittelystä: http://bigbrotherawards.net/doqs/000100004315/2007_02_01,siemens_intelligence_platform.pdf

Koska yhteiskunta ja päättäjät ajavat henkilöiden yksityisyydensuojan totaalista riisumista on jokaisen velvollisuus varautua pahimpaan. Siihen hetkeen kun suomalaisen valvontakoneiston tummapukuiset miehet koputtavat ovelle. Kaikelta ei pysty suojautumaan, mutta aina on parempi laittaa edes kapuloita rattaisiin. Mitään ylimääräistä tietoa ei pidä levittää itsestään. Omien terveystietojen välittämiselle ei pidä antaa lupaa. Salatkaa puhelinnumeronne, osoitteenne ja ajoneuvorekisterin yhteystiedot. Silputkaa tärkeät paperit, kun ette enään niitä tarvitse. Kryptatkaa työasemienne, kannettavien koneiden kovalevyt kuten myös muistitikkujen sisällöt. Käyttäkää keskustelupalstoilla ja sähköpostia lähettäessänne anonyymiproxeja. Älkää levittäkö itsestänne tietoja facebookin kaltaisissa yhteisöissä. Kommentoikaa anonyymisti. Suojatkaa selustanne kaikin tavoin. Vanhempien tehtävä on huolehtia lastensa tietosuojasta. Suojelkaa lapsianne viranomaisilta. Aina on parempi katsoa kuin katua.

Lue myös:
Kadotettu oikeudenmukaisuus
Nettisensuuri iskee
Laiton lailliseksi lain vastaisesti
Missä kohtuus on yritysten ja viranomaisten määrittelemä totuudeton arvo